keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hiljaa hyvä tulee?



Tervehdys!

Onpa mukavaa olla taas täällä. Blogissa nimittäin. Viimeksi kun tänne kirjoittelin, kuvittelin blogin jäävän vain pienelle kesätauolle, mutta hups vaan tuo "pieni" tauko venyikin yli 2 vuoden mittaiseksi! Väliin on mahtunut mm. uuden työn aloittaminen, muutto Dodomasta Arushaan ja uuden perheenjäsenen syntymä. Työ ja arjen pyöritys ovat imaisseet pyörteisiinsä eikä aikaa kirjoittelulle ole jäänyt. Kiire - se on itse keksittyä, sanotaan. Mutta hoppu tuntuu aina olevan. Myös täällä Tansaniassa, jossa asiat tapahtuvat verkkaisesti. Ai että ottaa päähän kun virkailija käy papereita läpi kaikessa rauhassa tai kaupan kassa näpyttelee yksisormijärjestelmällä koodeja ja hintoja koneelle ja itse vilkuilet kelloa hermostuneesti. Tekisi mieli sihahtaa, että voisitko pikkuisen nopeammin hoitaa tämän kun olisi jo riennettävä eteenpäin. Valkoisella naisella olisi KIIRE! Kiire sinne ja kiire tänne. Kiire saa kuitenkin odottaa, sillä vielä otetaan kassan toiveesta yhteiskuva vauvan kanssa.

Valkoisella naisella oli myös kiire saada korjattua kodin ikkunalasi, jonka poika rikkoi lämätessään jääkiekon siitä läpi (kyllä, makuuhuoneen kivilattia toimittaa oikein hyvin jään virkaa!). Pyysin korjaajaa tulemaan pian ja hän lupasikin tulla heti seuraavana päivänä.  Jes! Hieno homma! (Ei ole vielä näkynyt. Lasi meni rikki toukokuussa. :D )

Valkoinen nainen kiirehtii usein kylän läpi koululle niin että kuiva hiekkamaa pöllyää maasturin alla. Hän on laskenut tarkkaan minuutit. Ainut, että matkan varrelle sattuu tietenkin monta lehmää, vuohta, poikittain olevaa kuorma-autoa sekä unisia tiellä lojuvia koiria. Siinä meni laskelmat pieleen. Tuosta eteenpäin maasto-auto käyskentelee samaan tahtiin kuin pitkiä häntiä ja sarvia heilutteleva karja. On pakko hidastaa tahtia.

Koulumatkalla ruuhkaa tiellä. Nutipäät ovat löytäneet hyvän varjopaikan ja pitää melkein käydä pyllystä työntämässä, että liikkuvat mihinkään. :) Taustalla Mount Meru. 

Hidastaminen elämässä muutenkin kuin karjan takamusten pakottaessa on aika hyvä juttu. Ei toki liika hidastaminen sillä onhan asioiden hoiduttava ja maailman pyörittävä. Mutta ei ole pakko olla koko ajan tehokas. Tehokkuutta on oikeastaan olla välillä hidas ja vähän vetelä.

"Haraka haraka haina baraka" - "kiire, kiire, ei siunausta" -siinä on viisautensa. Ei juosta elämää läpi ja tohoteta onnemme ohi! :)

Ps. Koska elämä nyt joka tapauksessa on aika hektistä kaikilla, ajattelin tehdä uusista blogipostauksistani sopivan lyhyitä. Pieniä välähdyksiä meidän arjesta ja havainnoista täällä Tansaniassa. Ajattelin myös kertoa millaista on meidän vauva-arki kehitysmaassa, kun siitä on tullut toiveita. :) Tästä se lähtee -pikkuhiljaa!


Sopivan verkkaista viikkoa kaikille! ;)


Koulureitti illalla kohti kotia ajaessa. Karjakin on mennyt suojiinsa yölevolle. Ehkä pientä vuohen kellon kilkatusta voi vielä jostain kuulua. 






keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

MAF Tansania (ja me) uusissa tuulissa



Tervehdys, ystävät hyvät!

Huh, kun aika menee nopeasti (vaikka välillä se tuntuukin matelevan). Olemme nyt olleet Tansaniassa suunnilleen 8 kuukautta. Tänä aikana olemme ehtineet oppia paljon maasta ja sen kulttuurista, mutta paljon on vielä myös oppimatta. Olemme olleet henkilökohtaisesti suurien muutosten keskellä, mutta niin on ollut myös MAF, jonka palveluksessa työskentelemme. Niin kuin aiemmin mainitsin, MAF on kevään aikana tehnyt suuria muutoksia Tansanian ohjelman suhteen, ja toiminta siirtyy nyt Arushaan. Dodoman ja Dar es Salaamin tukikohdat on lakkautettu. Tansanian MAF:lle jää vain kolme Cessna 206 -lentokonetta, ja suuremmat koneet (karavaanit) lähtevät muihin maihin. Näiden kolmen koneen (ja kahden pilotin) voimin tarjotaan jatkossa tarvittava apu Tansanian syrjäisiin kyliin. Kulkuyhteyksien parannuttua tarve lentokoneille on Tansaniassa vähentynyt. Monet kylät ovat tavoitettavissa kohtuullisessa ajassa myös autolla. Tämän vuoksi MAF siirtää osan lentokoneista ja muista resursseista maihin, joissa niillä on suurempi tarve. Esimerkkinä mainittakoon Etelä-Sudan. Lentokoneiden huolto siirtyy Keniaan, Nairobiin.


Koneiden huoltoa Dodomassa
Ranskalainen Pierre huoltamassa Caravan-konetta

MAF on toiminut Tansaniassa yli 50 vuotta, ja nämä vähennykset koskettivat asiakkaiden lisäksi kymmeniä MAF.n työntekijöitä - suurin osa heistä paikallisia. Vaikka muutos oli välttämätön, se ei missään nimessä ollut kivuton. Tukikohtien sulkemisen myötä moni menetti työpaikkansa. Myös kansainvälisten työntekijöiden työnäkymät menivät uusiksi. Moni perhe lähtee uuteen maahan jatkamaan MAF:n palveluksessa,osa palaa kotimaahansa. Perheitä lähtee näillä näkymin mm. Australiaan ja Etelä-Sudaniin. Tansaniaan jää vain pieni osa, mukaan lukien me.

Ilmoitus tukikohtien sulkemisesta tuli samalla viikolla kun tulimme kielikoulusta Dodomaan aloittaaksemme elämän täällä. Olipahan aloitus! Ei ollut helppoa muuttaa kuolevaan tukikohtaan. Sulkemiseen on liittynyt paljon pelkoa, huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta - etenkin paikallisilla, joilla ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa työttömyyden varalle. Moni tansanialainen on työskennyt pitkään MAF:n palveluksessa, ja he ovat olleet vahvasti mukana rakentamassa MAF:n näkyä. MAF ei ole ollut vain työpaikka, vaan perhe. Kaikki ovat työskenneet yhteisen näyn - flying for life- eteen. 

Muutama viikko sitten lentokonehallilla pidettiin jäähyväisjuhla, jossa haluttiin muistaa ansioituneita työntekijöitä ja kokoontua vielä kerran yhteen juhlimaan kaikkea sitä, mitä MAF on saanut Tansaniassa aikaan. Vuosien saatossa MAF:n lentokoneet ovat kuljettaneet lukuisia lääkäreitä, sairaanhoitajia, evankelistoja, sairaalatarvikkeita, kirjoja, hätätilapotilaita ja paljon muuta. Esimerkiksi Haydomin sairaalasta on saatu vietyä lääkäreitä syrjäkyliin ja syrjäkylistä potilaita Haydomin sairaalaan. Tämä työ tulee jatkumaan edelleen Arushasta käsin. 

Laskussa valvomattomalle kiitotielle

Opetusta ja terveystarkastusta kyläläisille

Haydomin sairaalassa

Tunnelma oli päätösjuhlassa haikea, mutta luottavainen. Jumala on pitänyt meistä jokaisesta huolen tähänkin päivään asti, ja hän tuntee myös tulevaisuutemme. Hän tuntee huolemme ja tarpeemme ja johdattaa meidät sille paikalle, jossa meitä tarvitaan. On aika lähteä liikkeelle ja viedä MAF:n tietotaitoa ympäri Tansaniaa myös muille työpaikoille.

Jäähyväisjuhla Dodomassa vanhalla lentokonehallilla. Paikalla MAF:n työtekijöitä myös Dar es Salaamista.

Tässä menevät kiitokset Jumalalle

Ja tässä kiitokset työntekijöille
MAF:n työ Tansaniassa jatkuu syksyllä uudessa muodossaan Arushassa, ja se tavoittaa edelleen kaikkein syrjäisimmät kylät. Kyliin viedään säännöllisin väliajoin lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka pitävät muutaman päivän vastaanottoa kylässä. Näin kyläläiset pääsevät terveystarkastukseen ja saavat tarvittavan hoidon vaivoihinsa. Ilman lentokoneita nämä ihmiset olisivat sairanhoidon tavoittamattomissa. Terveydenhuoltohenkilökunta (hui, mikä sanahirviö!) pitää lisäksi kyläläisille oppitunteja terveysasioista ja tautien ehkäisemisestä. Kyliin viedään myös evenkelistoja, jotka tuovat kyläläisille toivon sanomaa ja opettavat Raamattua.


Lentäjä Martin tsekkilistan kanssa

Alla avautuva maisema

Raamattuopetusta siiven suojassa :)


Lapset ovat aina niin iloisia ja innoissaan koneista ja valkoisista ihmisistä :)
Lentäjät ovat usein itsekin kylissä sen aikaa kun heidän kyytiläisensäkin. Useimmiten kylissä ollaan pari-kolme päivää, joskus viikkokin. Jos kyydissä on vain tarvikkeita, tai joku henkilö vain jätetään kylään, laskussa saatetaan olla vain 15 minuuttia ja sitten matka jatkuu taas. Lentäjät auttelevat kylässä parhaansa mukaan. Monesti he esimerkiksi punnitsevat vauvoja. :)


Lentäjä Kirsten punnitsemassa pikkuista vauvaa


Kirsten antaa rokotetta
Näitä lentomatkoja kyliin kutsutaan lentosafareiksi. Safarihan on swahilia ja tarkoittaa matkaa. Lentäjät ovat usein poissa kotoa useita vuorokausia, ja joskus matkaan voi tulla vielä ylimääräisiä mutkia. Näin kävi esimerkiksi viime viikolla, kun odottelin Jarkkoa safarilta kotiin. Olin jo laittanut saunan lämpiämään, että viikon "puskassa" olleen lentäjän on mukava tulla kotiin, kun Jarkko soittikin, että koneesta on puhjennut pyörän kumi, eikä lento onnistu kuin vasta seuraavana päivänä. Tällaisia sattuu ja niihin on vaan totuttava. Tansaniassa ylipäätään suunnitelmat menevät usein uusiksi ja asiat tapahtuvat hitaammin kuin kuvittelisi. Ei kannata suunnitella liian pitkälle. Asiat muuttuvat joka tapauksessa moneen kertaan suuntaan jos toiseen. Mutta eikö se toisaalta ole elämän suola, vaikka välillä harmittaakin?


Martin Haydomissa vaihtamassa puhjennutta pyörää ehjään

Minäkin ajattelin vähän hidastaa nyt ja nauttia kesäisestä (vai talvisesta!?) kotimaasta. Lennän nimittäin lähiaikoina poikien kanssa Suomeen. Pidän taukoa myös blogin pitämisestä.

Oikein mukavaa Juhannusta ja kesää kaikille! Mukavaa, että olette olleet mukanamme tässä seikkailussa! Palataan taas!

Päivä painuu mailleen kaukaisessa kylässä (täällä on säkkipimeää jo klo 19 illalla)

Ps. Jeremias piti eilen ex tempore tanssiesityksen kadulla ihmisille! Hän tanssi oikein sujuvasti ja puhui vielä swahiliakin päälle! Tansanialaiset nauroivat riemuissaan ja taputtivat käsiään. He hee, aika vekkuleita kyllä nuo pojat. Hauskaa, että he ovat sujahtaneet niin hyvin sisään tansanialaiseen kulttuuriin. :)






















torstai 5. kesäkuuta 2014

Korkokenkien kopsetta hiekkamaalla - tansanialaisissa häissä


Moro!

Olin ajatellut kirjoittaa lentotoimintaa ja MAF:n asiaa sisältävän blogitekstin, mutta heitänkin tähän väliin tällaisen vähän keveämmän häähumujutustelun (lentoasiaa tulossa kyllä). Sain nimittäin kutsun tansanialaisiin häihin, ja olin tietenkin otettu ja innoissani. Täällä häät toimivat usein niin, että vieraat maksavat itse ruokailunsa, jos osallistuvat hääjuhlaan, jotta hääparin suvulle ei tule liikaa rasitetta. Aika paljon olisi hääparilla ollutkin maksettavaa, kun häissä oli noin 500 vierasta!

Häihin pukeudutaan hienosti, ja valmistautuminen aloitetaan kuulemma jo hyvissä ajoin. Olin menossa häihin irlantilaisen ystäväni kanssa, ja meidän piti siis löytää itsellemme juhlamekot. Ei mitenkään hirveän helppo homma kaupungissa, jossa ei juuri ole vaatekauppoja. Ehkä paras paikka löytää päällepantavaa on kirpputori Saba Saba (= seitsemän seitsemän). Siellä myydään pääosin käytettyjä, euroopasta tulleita vaatteita. Jokaisella myyjällä on oma pikku koju. Saba Saba on oikea pienten kojujen sokkelo. Kojuista voi löytää mitä vain aarteita jos käy hyvä tuuri. Mutta juuri tietynlaisen vaatteen löytäminen on vaikeaa. Ja jos sattuukin löytämään kivan asun, se ei todennäköisesti ole oikeaa kokoa, koska jokaista vaatetta on vain yksi kappale. Kun omaa valkoisen naaman, myyjät pyytävät AINA ylihintaa ajatuksella "kyllä valkoisella on varaa maksaa". Heti kun kaupustelualueelle astuu sisään, kojuissa oikein innostutaan ja ruvetaan houkuttelemaan sisään. Olo on vähän kuin kävelevällä rahasäkillä. Valkoinen naama sytyttää joidenkin tansanialaisten silmiin shillinkien kiillon.

Jotta välttyisimme kiskonnalta ja löytäisimme parhaat apajat, otimme juhlamekko-ostoksille mukaamme kaksi tansanialaista ystäväämme. He olivat oikein asiantuntijoita hyvän mekon penkomisessa ja sitkeässä tinkimisessä. Myyjät kyllä valittivat vähän heille siitä, että he tinkivät hinnan alas valkoisten puolesta vaikka valkoiset maksaisivat enemmän. On totta, että meillä on enemmän rahaa kuin suurimmalla osalla paikallisista, mutta se tarkoita, että meidän kuuluu maksaa tuotteista enemmän, eihän?


Kirpputori Saba Saba - uusi  "kauppakeskus Jumboni"


Ostoskäytävä. Tarjolla mm. käytettyjä laukkuja


Lisää käytäviä. Olisiko tarvetta vaikkapa urheilupaidalle tai -kengille?


Juhlamekkojen metsästäminen paahtavassa helteessä on aika voimia vievää puuhaa. Sovitin paria mekkoa (pahvilaatikoiden takana), ja tansanialainen ystäväni alkoi sitten piiiiitkät neuvottelut hinnasta. Katselin ja kuuntelin vieressä alkuun mielenkiinnolla ja lopuksi jo jopa pitkästyneenä, kun he väänsivät ja käänsivät hintaa. Tinkiminen ei siis todellakaan tapahdu muutamalla lauseen vaihdolla vaan on pitkä väsytystaistelu. Taistelun tuloksena ystäväni onnistui haalimaan minulle pari ihan mukavaa mekkoa kohtuullisella hinnalla. Jos olisin ollut liikenteessä yksin, olisin varmasti maksanut huomattavasti enemmän enkä olisi edes osannut etsiä oikeasta paikasta.

Meillä oli myös aikamoista draamaa tuolla ostosreissulla, kun seurueessamme ollut raskaana oleva tansanialainen nainen alkoi yhtä-äkkiä voimaan huonosti ja lyyhistyi tajuttomana maahan. Paikalliset miehet kantoivat hänet varjoon retkottamaan tuolille. Läpsin naista kasvoille ja yritin saada häneen eloa, mutta hän ei reagoinut millään tavalla. Yritin sanoa, että hänet olisi hyvä laittaa makuulle ja jalkoja ylös, mutta tansanialaiset miehet vain tönivät minua syrjään. Kyllä siinä rupesi miettimään jo mielessään pahinta, ja tekemään suunnitelmia miten saamme hänet autoon ja mihin viemme hänet hoitoon. Suomessa olisin jo soittanut ambulanssin paikalle, mutta täällä asiat eivät toimi ihan niin. Nainen oli useamman minuutin täysin taju pois, mutta sitten hän rupesi virkoamaan ja nousemaan ylös. Ammattini puolesta aloin heti kysellä häneltä liudan kysymyksiä, mutta hän vain sanoi, että on ok ja haluaa jatkaa ostosten tekoa. En vieläkään tiedä mistä oli kyse (matala verenpaine, liian vähän nestettä?), mutta hänellä on tuon tapahtuman jälkeenkin ollut terveysongelmia ja kuulin, että hän on nyt sairaalassa. Toivotaan ja rukoillaan, että kaikki kääntyy hyväksi sekä äidillä että vauvalla.

Huolimatta kaikesta tästä draamasta saimme ostokset suoritettua ja suurinpiirtein kaiken mitä tarvitsimme. Minua kyllä vähän epäilytti, oliko ostamani iltapuku vähän liian korea häihin. Naureskelin irlantilaisen ystäväni Janen kanssa, että puku sopisi ehkä paremmin Oscar-gaalan punaiselle matolle. :D Mietimme miten kummalliselta tuntuukaan laittautua ja kipittää pitkin Afrikan hiekkateitä iltapuvussa ja korkokengissä. Aivan hassu ajatus kerta kaikkiaan! :) Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että minun tulisi laittaa ostamani mekko päälle, koska tämä oli niitä harvoja tilaisuuksia kun sitä tulisi käytettyä. Siis tuumasta toimeen.

Pitkästä aikaa hienona ja valmiina lähtöön :)

Lähdimme häihin illalla kello kahdeksan aikaan, muutama tunti sen jälkeen, kun hääjuhla oli merkattu alkavaksi. Tämä siksi, että Afrikassa mikään ei ala ajallaan. Ystäväni oli mennyt viimeksi häihin silloin kun kutsussa luki, ja oli käytännössä istunut juhlissa yksin pitkän aikaa. Tästä viisastuneena menimme siis paljon myöhemmin. Lähteminen liikenteeseen klo 20 tuntuu täällä hirmuisen myöhältä. Täällä tulee pimeä niin aikaisin ja vastaavasti aamut alkavat niin varhain, että ainakin valkoisista suurin osa on ihan valmis nukkumaan jo klo 21. Oli siis melkein jo nukkumaanmenoaika, kun teimme lähtöä. :) 

Saapuminen juhlapaikalle. Huomatkaa pihan joulukuusi! ;)

Kun pääsimme hääpaikalle, totesimme hetken hengailun jälkeen, että olimme väärissä häissä. :D Ystäväni oli erehtynyt juhlapaikasta. No, ei siinä mitään, jatkoimme sitten niihin oikeisiin juhliin. :) Ja oli kyllä hienot juhlat, täytyy sanoa! Hääpari oli niin kaunis. <3 Mekkoni ei todellakaan ollut juhliin liian korea. Kaikilla naisilla oli päällään upeat puvut ja 10 sentin piikkikorkokengät. Juhlat kestivät myöhään yöhön, ja niissä oli paljon (todella kovaäänistä) musiikkia ja tanssia. Mukana oli sekä afrikkalaista menoa että myös vaikutteita Euroopasta. Esimerkiksi shampanjapullojen poksauttelu on Euroopasta matkittua, mutta koska tansanialaisilla ei ole varaa tarjota kuplajuomaa kaikille vieraille, he avaavat vain muutaman pullon ja kaatavat pieniä lirauksia muutamiin laseihin. Muut skoolaavat coca-colalla tai mehulla. Harvoin hääjuhlissa muutenkaan juodaan alkoholia.

Näkymä ulko-ovesta sisään astuessa

Ohjelmaan kuului vieraiden esittelyä, hääkakun leikkaamista, valokuvaamista, tanssia sekä yhdessä että tanssiesityksin, ruokailua sekä piiiitkä lahjojenantamisosuus. Tuohon skoolaamisen liittyy muuten osuus, jossa kaikki vieraat (kyllä, kaikki 500!) käyvät kilistämässä laseja hääparin ja heidän lähisukulaistensa kanssa. Samalla kun odotetaan omaa vuoroa, kaikki tanssivat jonossa. Musiikki on niin mukaansatempaavaa, että väkisinkin alkaa keinua sen tahdissa. En meinannut malttaa istua ollenkaan pöydässä paikoillani. :) Tuo musiikki oli pääosin afrikkalaista hengellistä musiikkia, mutta ei siis mitään virsityylistä vaan hyvin rytmikästä ja nopeatempoista.

Sukupotretti :)
Kippis! Malja hääparille!

Hääkakun leikkaamista
Häävieraat tanssivat kaikki samaa kuviota - eteen, sivulle, taakse, sivulle...
Hääpari joraa häävieraiden kanssa
Morsian on täynnä iloa <3

Sukulaiset onnittelevat toisiaan lahjoittamalla toisilleen erilaisia kankaita
Ystävät juhlivat loppuillasta sulhasta heittämällä häntä ilmaan. Illan päätteeksi morsian heitti vielä morsiuskimpun sinkkunaisille ja hääpari tanssi kahdenkeskisen häätanssin. Ihan niinkuin meillä Suomessakin. 


Heih, heih, heih!!!
Saanko illan viimeisen tanssin?
Juhlan päätyttyä astuimme ulos jäätävän kylmältä tuntuvaan säkkipimeään yöilmaan. Tähdet loistivat kirkkaina, kun moni vieraista lähti päristelemään kotia kohti mopolla, kauniiden juhlapukujen helmat ilmavirrassa iloisesti liehuen. "Usiku wema", "Na wewe pia - hyvänyöntoivotukset kaikuivat vielä ilmassa, kun he katosivat Tansanian pimeään yöhön.

Ihanan onnellinen morsiuspari aloittamassa yhteistä matkaa. <3 Iso kiitos kauniista juhlista!


torstai 29. toukokuuta 2014

Tarjoilija, kahvissani on kärpänen...


Moikka!

Terveisiä Arushasta! Palasimme sieltä viikko sitten takaisin Dodomaan. Arushassa oli kyllä tosi viileää. Hrrrrr. Sai olla villasukat jalassa ja neulepaita päällä. Suomessa on varmasti tällä hetkellä  lämpimämpää? Vai eikö? Arushahan on kaupunki siinä Kilimanjaron lähellä. Matkamme varrelle osui myös kaksi muuta Tansanian korkeinta vuorta. Yllätykseksemme näimme myös yhdellä pellolla ison lauman seeproja ja yksinäisen buffalon (tai muun vastaavan härän :) ). Jos aika käy ajellessa pitkäksi, voi lueskella vastaan tulevien bussien tekstejä. Ne ovat usein aika koomisia tilanteeseen nähden. Busseissa on nimittäin usein hyvin hengellisiä lauseita, ja kuitenkin bussit kaahavat kuin hullut ja päätyvät liian usein kumolleen ojaan. Bussin nimi saattaa olla esimerkiksi "Supersiunaus", "Äiti ja lapset", "Jumala on suuri" tai "New York".

Ajaessa saa olla kieli keskellä suuta, sillä tärinäraitoja ja kuoppia riittää 8 tunnin matkalla :)

Evästauko auringonkukkapellossa :)

Arushassa oleskellessamme yövyimme norjalaisten asuttamassa yhteisössä. Vierailumme ajankohtaan sattui juuri 17.5., joka on suuri perustuslain juhlapäivä norjalaisille. Pääsimme mukaan juhliin, ja nautimme oikein kovasti. Tuntui niin kotoisalta, kun niin talojen sisustus, ruoka kuin ihmisetkin henkivät skandinaavisuutta. Räsymattoja, pitsiverhoja, kaksireikäisiä pistokkeita ja valkoisia ikkunalautoja. :) Ihan kuin oma maailmansa keskellä Tansaniaa. Ohjelmassa oli rentoa yhdessäoloa, juhlamarssia, kilpailuja ja tietysti hyvää ruokaa. Yhtenä kilpailunumerona oli purkkien kaato pallolla. Ensin oli lasten vuoro ja sitten aikuisten. Jarkko katseli heittelyä sivusta, mutta päätti sitten lopulta mennä kerran heittämään itsekin. Kukaan ei ollut osunut kunnolla purkkeihin, mutta Jarkko teki heti täyskaadon. Heja Suomi!! :)

Pihapiirissä liehuivat iloisesti Norjan liput

Pikkuneiti Norjan kansallispuvussa <3


Makoisia herkkuja! Sluurps!



Hei ja hoi ja ympäri näin :)


Hauskat juhlat kyllä kaikin puolin. :) Suuri kiitos norjalaisille! Mielenkiintoista oli myös käydä Arushan kulttuurikeskuksessa, jossa esiteltiin tansanialaista taidetta, käsityötä ja historiaa. Todella hienoja puutöitä ja koruja oli näytillä. Ja tauluista olisin voinut ostaa vaikka kuinka monta. Mutta mitkä hinnat! Huh! Kyllä oli sellaiset turistilisät, että oksat pois. Arushassa käy vuosittain hirmuinen määrä matkailijoita eri puolilta maailmaa. Lähistöllä sijaitsevat monet tunnetut luonnonpuistot ja nähtävyydet ja tietysti Kilimanjaron lentokenttä, jonne tehdään Suomestakin lentoja. Tiedättekö muuten mistä erottaa kaupungilla turistin ja maassa asuvan valkoihoisen? Turistit ovat puolialasti. 

Pääsin Arushassa myös poikien kanssa uimaan ja saunomaan. :) Täytyy kyllä sanoa - jopa näin suomalaisena- että vesi oli altaassa KYLMÄÄ!! Paikalliset katsoivat huvittuneina kun laskeuduin kiljuen veteen. :D Tosin he eivät itse uskaltautuneet veteen laisinkaan. Hyisen veden jälkeen oli ihanaa päästä saunaan (jossa luki Finsauna). Pettymyksekseni sauna oli kuitenkin aika mieto, eikä siellä voinut heittää ollenkaan vettä kiukaalle. Väänsin ohjaustaulusta lämmöt täysille, jotta saunaan saatiin vähän kuumuutta. Mutta silti... sauna ilman vedenheittoa kiukaalle on aika löysää kamaa, vai mitä? Saunassa oli kielto alle 18-vuotialle ilman aikuisen valvontaa. Vaarallista puuhaa ilmeisesti. Olen muuten nyt testannut Tansaniassa neljän eri saunan lämmöt. Wau! :)

Tässä vähän kuvia kulttuurikeskuksesta:

Rennosti vaan norsua rapsuttelemaan :)


Arvoisa Mzee eli vanhus


Masai-miehet leijonaa piirittämässä. Krrrrr.

Synkkää historiaa: mustia viedään orjiksi

Auringonlasku majapaikkaan palatessa. Ehdittiin takaisin juuri ennen pimeää


Ajelin Arushasta kotiin ilman Jarkkoa, koska Jarkko lähti toisen pilotin kanssa lentosafarille Masai-alueelle. Jarkko on muutenkin ollut viime aikoina paljon lentämässä ja tutustumassa MAF:n kohdekyliin. Automatka sujui ihan mukavasti hyvien eväiden voimalla. Kummasti tuli takapenkillä hiljaista aina hetkeksi, kun tikkarit olivat suussa. :) Yhdellä levähdystauolla (keskellä asuttamattomia alueita) Jeremias rupesi nostelemaan maasta kiviä ja lohkomaan niitä palasiksi toisia kiviä vasten. Erään kiven nostettuaan hän huusi: "Äiti, tuu kattomaan, täällä on torakka!". Kun menin katsomaan, niin jouduin kauhukseni toteamaan, että "torakka" olikin skorpioni! Ja vielä lajiltaan sellainen, joka on kuulemma kaikkein kivuliain! Pistos saa ulvomaan tuskasta. Huh, miten lähellä nuo pikkusormet olivat tuota otusta! Täällä on kyllä suojelusenkeleille käyttöä!

Pojat keskellä autioita taipaleita kukkulan kuninkaina. Pientä energianpurkua pitkän istumisen jälkeen


Hiekkamaahan hyvin naamioituva vaara

Erilaisia ötököitä täällä kyllä riittää. Niitä on sekä ulkona että sisällä. Naapurimme kertoi, että heillä oli ollut kerran suihkussa skorpioni. Meillä niitä ei ole onneksi näkynyt edes pihalla. Muurahaiset sen sijaan valloittavat ihan joka ruokamurusen ja juomalasin hetkessä. Ne pääsevät muovirasioidenkin sisään ihan käsittämättömän helposti. Muurahaisia löytyy jopa kahvinkeittimen sisältä. Yksi ystävämme tilasi ravintolassa jääkahvin, jossa oli päällä vaalea kermainen kerros. Luulimme, että kerman seassa olleet ruskeat hippuset olivat suklaata tms., mutta lähempi tarkastelu osoittikin hippusten olevan hyönteisten osia -siipiä, jalkoja ja tuntosarvia! Öhöm - tarjoilija, kahvissani on hyönteisiä. Tarjoilija kertoi hyönteisten ilmeisesti päässeen vahingossa sekoittimeen. Nice. 

Moskiittoja on onneksi ollut Dodomassa aika vähän. Sen sijaan erilaisia kuoriaisia ja torakoita kipittää siellä täällä. Yksi kookas kuoriainen tuli jopa sänkyymme. Jarkko ihmetteli nukkumaan käydessä mikä kumma kutittaa reidellä... :D Torakat ovat sitkeitä eivätkä meinaa heittää henkeänsä helpolla. Aina silloin tällöin niitä joutuu kumauttelemaan kymmeniä kertoja harjanvarrella ja suihkuttamaan myrkyllä. En tykkää yhtään nuijia tai kuljetella öttiäisiä, joten onneksi urheat pikkuritarini rientävät usein apuun: "Anna äiti mä hoidan sen". <3  


Torakka, joka leikki kuollutta kylpyhuoneemme lattialla, mutta rupesi siirrettäessä tekemään karatekan liikkeitä

Niin se vaan aika hurahtaa. Suomessakin on jo käsillä kesä ja kärpäset ja paarmat ja hyttyset. Jes. Ei muuta ku makkarat grilliin, vihdalla lyömään, ja sitten kuuntelemaan kuikan huutoa hämärtyvässä kesäillassa. Aaah. <3


Tässä vielä auringonsäteitä päivääsi siltä varalta, että siellä sattuu olemaan pilvistä :)


Kuulemisiin! :)




lauantai 10. toukokuuta 2014

Vetämättömiä vessoja ja ihmisiä :)


 Moikka pitkästä aikaa!

Mitä teille kuuluu? Minä kirjoittelen täältä sairasvuoteelta. Jonkinmoiset kummalliset flunssat ovat vaivanneet meitä erityisesti viime viikkoina. Lämpö nousee ja vesikin tekee kipeää niellä. Malarian mahdollisuus on aina syytä sulkea verikokeilla pois, joten klinikkareissuja on kertynyt jokunen. Joka kerta käteen on lyöty antibioottiresepti ja kehotettu välttämään kylmiä juomia. Hmmm. Täällä oppii kyllä arvostamaan suomalaista terveydenhuoltoa. Toisaalta lääkärit ja hoitajat ovat kyllä yleensä hyvin ystävällisiä ja muistavat jopa etunimemme, kun tulemme uudelleen vastaanotolle. Heitin kerran lähtiessäni vitsillä: " We are finnish and we are finished". Tuosta tuli lentävä lause, jonka henkilökunta muistaa aina. :)

Pientä pääsiäisylläriä pojille puutarhassa... :) Kinderin suklaa oli kyllä pahasti kärsinyttä.  Öhöm...siis... arvelisin, en tietenkään ottanut yhtään!!! ;) 

Pojilla riittää vauhtia, ja etenkin Samuelille saa aina silloin tällöin olla laittamassa laastaria pieniin raapaisuihin tai puhaltamassa kuhmuun. Kätevimmäksi kuhmujen hoidossa on osoittautunut jäinen nakkipaketti. Tästä on tullut suorastaan vitsi: "jaahas, hakekaa nakit". Pari päivää sitten Samuel juoksi olohuoneesta vessaan, liukastui ja kolautti päänsä ovenkarmiin. Sen verran pahannäköinen vekki päähän tuli, että se vaati liimausta. Hämmästyksemme oli suuri, kun tuttu (saksalainen) sairaanhoitaja lykkäsi haavaan tavallista kontaktiliimaa! Ajaa kuulemma ihan hyvin asian ja on näissä olosuhteissa usein käytetty aine haavojen paikkailussa. Huh! Kaikkea sitä. Eipä olisi tullut itselle mieleen!


Super glue. Käyttötarkoitus: puu, kumi, muovi, metalli, paperi, nahka...hmmm....

Meillä on täällä kivilattiat, jotka eivät anna armoa sen enempää liukastelijoille kuin putoaville astioillekaan. Täällä ei ole tapana käyttää juuri ollenkaan mattoja. Varmastikin lähinnä kahdesta syystä: ensinnäkin paljas lattia on mukavan viileä helteellä, ja toiseksi ulkoa kulkeutuu sisään niin paljon hiekkaa ja pölyä, että lattioiden lakaisu ja moppaus on helpompaa ilman mattoja ( täällä ei käytetä imureita). Ikävä puoli tässä on se, että kivilattia on todella kova, jos siihen putoaa jotain. En kehtaa edes kertoa miten monta lasia olen onnistunut särkemään! Ja siis ihan vahingossa, en ole mikään pirttihirmu. ;)

Minä ja pojat olemme viettäneet viime aikoina paljon aikaa kotona. Jarkko on ollut lentokoulutuksissa täällä Dodomassa, Dar es Salaamissa ja Ugandassa. He tekivät myös yhden avustuslennon Ugandasta Etelä-Sudaniin. Sillä välin kun Jarkko on lensi Afrikan taivaalla, minä taistelin vetämättömän, yli äyräiden tulvivan vessanpöntön kanssa. Ei oikein ollut välineitä sen avaamiseen ja olin kaiken lisäksi vielä kuumeessa. Työhaastattelussani kysyttiin aikoinaan miten toimisin, jos samanaikaisesti Jarkko olisi lennolla, lapset tärisisivät malariassa ja kylppärissä olisi käärme. Jotenkin muistui nyt tuo kysymys mieleen. Onneksi hätiin tuli paikallinen sankarimies, joka noin vain kursailematta, samalla lauleskellen, työnsi kätensä kyynärpäätä myöten likaveteen ja avasi tukoksen. Lausuin hänelle mitä nöyrimmät kiitokseni ja meinasin huutaa perään: "Karibu tena" (tervetuloa uudestaan), mutta onneksi tajusin ajoissa, että se ei ehkä ollut hyvä lause tuohon kohtaan. :)


Tuliaisia Ugandasta! Afrikkalaiset: sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää! :)

Tulvivien vessanpönttöjen ja sairastelujen ohessa olen onneksi nähnyt myös vähän auringonvaloa. Lenkkeily on hauskaa, koska koskaan ei tiedä mitä mielenkiintoista tulee eteen. Yhtenä päivänä olin kompastua kameleonttiin, toisena tiellä lojuvaan peruukkiin. :D Kukahan onneton oli pudottanut tukkansa? Täällähän lähes jokaisella naisella naisella on peruukki tai sitten ihan lyhyt tukka. Kuulin sen vasta oltuani täällä jo jonkin aikaa. Hyvää kampaajaa on vaikea löytää. Kukaan tuntemistani länsimaalaisista naisista ei ole uskaltautunut täällä kampaajantuoliin. Ties millainen siilitukka tai afroletti siitä seuraisi. ;) No, hapsottakoot hiukset miten sattuu, auringon hassun väriseksi värjääminä. Mitäpä tuosta stressaamaan. Suomessa taidan kyllä käväistä kampaajalla. :)

Tervetuloa kampaamoon! Astu peremmälle ja koe elämäsi yllätys. ;)


Vaihtoehtoisesti voit saada uuden ilmeen täällä. :) Kuvassa myös ystävämme Pierre.

Ohitettuani peruukin astuin lenkillä  irtonaisen kanan jalan päälle. Siis en minkään syödyn koiven vaan ihan irrotetun jalan kannuksineen kaikkineen. Hmmm. Eläviä kanojahan näkee tuon tuosta. Niitä on lähes joka pihassa. Ja kukot herättävät jo ennen auringon nousua "ihanan" railakkailla kiekaisuillaan.  Eikö niiden pitäisi kiekua vasta kun valo rupeaa lisääntymään? Nämä antavat aarioitaan jo viiden jälkeen säkkipimeässä!

Osta kana! Yksi kahden hinnalla!


Möö! 

Kanavarkaudet ovat kuulemma yleisiä, mutta jos niistä jää kiinni, tuomio voi olla kova. Lehmiä taitaa olla vaikeampi viedä huomaamatta.Varkautta pidetään täällä hyvin tuomittavana rikoksena.Toiselta varastaminen on täällä niin tuomittavaa, että siitä voi joutua maksamaan jopa hengellään.  Täällä on teiden varsilla paljon pieniä kojuja, joissa myydään esimerkiksi baananeja, puutöitä tai käytettyjä vaatteita. Nämä kojut ovat hyvin alkeellisia; vain pari lautaa ristissä ja repaleinen muovi katoksena - ehkä ei sitäkään. Kojurämän myyntituotteet saattavat tuoda omistajilleen koko elannon, joten ne ovat hyvin tärkeitä. Kuulin, että vain vähän ennen kuin tulimme Dodomaan, yksi mies oli hakattu kuoliaaksi lähelle sijaitsevan vihanneskojun luona, koska hän oli varastanut perunan. Siis perunan!! Hakkaajina toimivat lähistöllä olleet ihmiset, jotka olivat nähneet tapahtuman. Ihmiset eivät luota poliisiin, ja ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Silmä silmästä, henki perunasta...

Jonkinlainen koju ehkä tämäkin. Vai onko kyseessä vain päiväunet omassa rauhassa?

Kuulostaa hurjalta, ja sitähän se onkin, mutta pääosin täällä on kuitenkin turvallisen oloista liikkua. Toki pikkuisen jännittää, kun tiellä kävelee vastaan rähjäisiin siviilivaatteisiin pukeutunut mies haulikko olalla. Heitä näkee joskus, mutta he ovat todennäköisesti vain yövuoroon matkalla olevia vartijoita. Tottakai aina on syytä olla varuillaan ja välttää yksinäisiä taipaleita. Yleensä ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia. Olo on aikalailla tervetullut. En ole juuri havainnut rasismia valkoisia kohtaan. Enemminkin valkoinen naama tuntuu avaavan ovia kuin sulkevan niitä. Esimerkiksi lentokentän alueella liikkuminen on vankilaan passituksen uhalla kielletty, mutta oikaisen siitä usein kotiin. Portin vartija ei ole koskaan kysynyt mitään kun kävelen portista sisään. Tervehdin vain häntä iloisesti ja hän vastaa tervehdykseen.

Iltaisin kävellessä korviin kaikuu usein moskeijan joiku ja ilmassa tuoksuu voimakas savu. Joskus tuo roskien poltosta tuleva savu on niin voimakas, että se käy ihan keuhkoihin. Pojatkin köhivät välillä leikkiessään pihalla. Tansanialaiset taitavat hengitellä aika paljon -sanoisin liikaa- savua. Perinteisestihän ruokakin laitetaan nuotiolla, monesti ainakin osittain umpinaisessa tilassa, mikä ei liene pidemmän päälle terveellistä keuhkoille.

Nyt on ollut vähän viileämpää, sellaista reilua pariakymppiä. Se taitaa olla joillekin tansanialaiselle jäätävän kylmää, sillä osa mopoilijoista katsoo aiheelliseksi pitää ajaessa toppatakkia päällä. :D Minä kävelen t-paidassa ja (pitkissä) shortseissa. Iltatuuli tuo mukavaa viilennystä puhaltaessaan kasvoille. Ihan parhaiksi lenkkeilyvaatteiksi ovat osoittautuneet Jarkon t-paidat, koska ne ovat tarpeeksi väljiä ja peittäviä. Täällähän tulisi naisilla olla polvet ja olkapäät peitettyinä eivätkä housut saisi olla liian tiukat ja takapuolen paljastavat. Tällaiseen pukeutumiskoodiin tottuu kyllä äkkiä niin, että tuntee olonsa ihan alastomaksi pienemmissä vaatteissa. Sitä ihan hätkähtää, jos polvi vahingossa vilahtaa. :) Mahdankohan saada Suomessa kulttuurisokin nähdessäni kuuman kesämuodin? :) Mielenkiintoista.

Hoplaa!

Tällaisia hyvinkin arkisia ajatuksia ja kuvia tällä kertaa. :) Ensi kerralla ehkä jotain ihan muuta.

Leppoisia kevätpäiviä!  <3


Ps. Oli muuten lähellä, ettei blogini nimeksi olisi vaihtunut syksyllä etelasudanintaivaalla.blogspot.fi. Mutta siitä ja muista työasioista enemmän myöhemmin. :)