tiistai 8. marraskuuta 2016

Hiekkaa ja hikeä Arushan ralliajoissa



Guru Nanak Rally


Arushan liepeillä, tiettömillä hiekkasavanneilla, järjestettiin pari viikkoa sitten rallin osakilpailu "Guru Nakak rally", jossa hiekka pöllysi ja moottorit huusivat. Nimeksi olisi mielestäni sopinut myös "Guru Pirita", sillä (ihan vaatimattomasti todeten) sen verran gurumaisesti suoriuduin minäkin ajotaipaleesta rallipaikalle. ;) Rallitapahtumiin ajo on täällä kahdella tavalla mielenkiintoista - ensinnäkin ajo-ohjeet lähtöpaikalle ovat tyyliin " käänny päätieltä vasemmalle ja aja 15 km hiekka-aavikolla kunnes saavut kohteeseen". Kylttejä ei ole missään. Toiseksi reitti rallipaikalle voi olla täynnä syvään sukeltavia monttuja, jyrkkiä nousuja montusta, isoja, teräviä kiviä (rengasrikon riski on suuri), paksua irtohiekkaa ja korkealle nousevaa hiekkapöllyä.Ajo autiolla hiekka-aavikolla - keskellä ei mitään- tuntuu jotenkin epätodellista.

Masai-kylä "keskellä ei mitään"
Ajaessani rallin lähtöpaikalle, sydän veti muutaman ylimääräisen lyönnin ja voltin, kun yhtä-äkkiä samaa tietä vastaan kaahasi kisaava ralliauto! .Rallireittiä ei ole täällä mitenkään suljettu yleisöltä tai edes laitettu varoituskylttejä mahdollisista vastaan- tai perääntulevista kisaajista. Siviiliauto voi siis ajaa keskellä rallia tietämättään. (Väistin sivuun ja ralliauto hurahti ohi peittäen meidät hiekkapilveen.)

"Vumbi" eli hiekkapölly tunkeutuu autoon ovista ja ikkunoista
Pomppuisan taipaleen jälkeen kisapaikka löytyi, ja pääsimme nauttimaan hienoista kiihdytyksistä ja moottorien jyrinästä. Suurin osa rallikansasta oli paikallisia, kisaamassa taisi olla useampi intialainen. Aurinko porotti kuumasti (lämpöä noin +32 astetta) ja ilma täyttyi hiestä ja pölystä. Kunnon kisatunnelmaa siis! Paahteessa oli mukavaa nauttia donitsia ja kahvia termoksesta. :)

"Dust devil" eli tuulesta muodostuva, korkeuksiin nouseva etenevä hiekkapyörre
Paikalla, jossa ralliautot tekevät U:n mallisen käännöksen, yleisö seisoi suoraan ralliauton ajolinjalla ratanauhan takana! Autot ajoivat siis suoraan yleisöä kohti, ja vaihtoivat suuntaa juuri ennen törmäämistä yleisöön! Huuuh!Me emme toki olleet niin hulluja, että olisimme menneet tuonne kaarteeseen katsomaan, vaan pysyttelimme kauempana sivulla.Suomessahan nuo kaarrepaikat on (ymmärrettävästä syystä) kielletty yleisöltä. Joka kerta kun auto kiihdytti kohti yleisöä, odotin kauhulla hiekkapölyn laskeuduttua, jäikö kukaan alle. Jotkut jopa yrittivät läpsäistä ohittavaa ralliautoa - osalla lapsi sylissään!!


Paluumatka rallin loputtua oli oma seikkailunsa...suuri määrä autoja lähti nimittäin samaan aikaan kohti isoa tietä, ja reitti oli eri kuin mennessä. Maaperä oli niin pehmeää, että alueella ollut jonkin sorttinen hiekkatie suli upottavaksi hiekkalaatikoksi, johon kymmeniä kaksivetoisia autoja jäi jumiin. Lähellä oli, ettemme mekin jumittineet tuonne keskelle ei mitään, mutta nelivetomme jaksoi vetää onneksi loppuun asti, ja pääsimme hikisinä ja hiekkaisina sivistyksen pariin. Kylmä juoma maistui ravintolan terassilla taivaalliselle! :)  Kaiken kaikkiaan haastava, mutta hieno reissu! 



Kuulemisiin taas! Ja lämpimiä terkkuja lumiseen Suomeen ! :)






perjantai 21. lokakuuta 2016

Piikkipalloja nelinkontin väistellen - vauva-arkea Arushassa :)


Terveisiä lämpöisästä Arushasta!

Viimeinkin täällä alkaa tulla lämmin. Koko syksy (tai täällä kevät) on ollut kolea, ja kun talossa on kivilattiat, vain vähän mattoja eikä lainkaan lämmitystä, on villapaidalla ja -sukilla ollut käyttöä. Kuvittelin Arushassa alkavan lämpenemään jo elokuussa, joten en varannut juuri ollenkaan lämmintä vaatetta vauvalle mukaan Suomesta. No eipä lämmennytkään vaan päinvastoin etenkin aamuisin on ollut melkein takki-ilmat. Mukaan varuilta napattu vauvan fleecehaalari on ollut ahkerassa käytössä. Nyt (2 kuukautta suunniteltua myöhemmin) ollaan viimein päästy siirtymään lyhyisiin hihoihin ja kesämekkoihin. 

Tässä viileänä aikana kylmät, kovat kivilattiat ovat olleet ryömivän vauvan kanssa haaste -pienellä ryömijällä kun koko vartalo on painautuneena lattiaan. Nyt tyttö jo konttaa, joten senkin suhteen on helpottanut. Tai no, helpottanut ja helpottanut - vauhtia riittää ja mm. kivisiin portaisiin painellaan sekunnissa! :D

Ulkoa kulkeutuu muuten jatkuvasti niin paljon tomua lattioille, että vauvan vaatteet vaihtavat äkkiä väriä. Muun muassa Suomesta mukanani tuoma iki-ihana keltainen, suloisen valkoisen  pitsikauluksen omaava (nätti, mutta ei täällä kovin käytännöllinen) paita muuttui muutamassa minuutissa rinnuksista mustaksi. 

 Lattialta voi myös löytyä kivoja ylläreitä (vaikka naposteltavaksi!) - esimerkiksi kuolleita pieniä gekkoliskoja (kiipeilevät seinillä ja joskus putoilevat kuolleina maahan). Tarkkana saas siis olla - niinkuin nyt tietysti yleensäkin pienten konttajien kanssa. :)
 
Ollaan aloitettu ulkoilemaan vähän puutarhassa aamupäivien ratoksi (oman portin ulkopuolella liikkuminen on täällä hyvin rajoitettua, siitä enemmän joskus toiste). Ajattelin laittaa pihalle kauniisti viltin ja viltille vähän leluja, joilla tyttö sitten nätisti leikkii. No mitä vielä - eihän typy siinä istunut kuin korkeintaan minuutin ja sitten piti jo päästä tutkimaan jännää ympäristöä. Tottakai, kun suuri maailma odotti! Vähän äitiä hirvitti, kun niin vain mentiin nurmikolla nelinkontin. Ai miksi hirvitti? No kun nurmikolla on siellä täällä vaanimassa erilaisia piikikkäitä kasveja! Semmoisia ilkeitä pienen pieniä palleroita, joissa on ohuenohut piikki, joka kirpaisee ikävästi kun se uppoaa käteen tai jalkaan kevyesti. Ja sitten on semmoisia hehtaarineuloja - vähän niinkuin orapihlajan piikit, mutta vielä isompia ja paksumpia. Mutta taitavasti tyttö näytti nurmikolla pujottelevan ja pistoilta vältyttiin. Välillä polvia nosteltiin ilmaan ja edettiin karhukävelyä. :)

 Puutarhassamme on nyt myös pikkuinen leikkipuisto. Semmoinen perinteinen: vauvakeinu, hiekkalaatikko, liukumäki ja tähystystorni.Tyttö on vähän siellä jo touhuillut. Hiekkaa on ihana valuttaa käsien välissä ja sitä lapataan ämpärin sijaan suuhun. Samanlaista touhua siis kuin Suomessakin. :)

Kun olen kertonut vieväni 7 viikon ikäisen (nyt jo 8kk ikäisen) vauvan Tansaniaan (kehitysmaahan, huh!), olen saanut osakseni laidasta laitaan sekä kauhistelua että innostunutta ihastelua. Tansania on kyllä Suomeen verrattuna erilainen paikka asua ja täällä on paljon puutteita, mutta loppujen lopuksi perus vauva-arki on täällä aika samanlaista kuin Suomessa. Suurimpana erona päivittäisessä toiminnassa sanoisin liikkumisen rajoittuneisuuden, menopaikkojen vähyyden sekä hanaveden likaisuuden.

Arjessa auttaa, kun Suomessa käydessä miettii tarkkaan mitä kaikkea vauva tulee tarvitsemaan vuoden aikana,  ja varaa eri kehitysvaiheisiin tarvittavia juttuja ja arjen apureita mukaan. Täältä ei monia juttuja löydy tai sitten laatu on huono tai hinnat pilvissä.  Mietittävää on paljon. Esimerkiksi elokuussa Suomesta lähtiessäni mietin jo minkälaista ja minkäkokoista vaatetta vauvalle tarvitsee varata 8 kuukauden päähän Suomeen takaisin lennettäessä. Täällä Tansaniassa on silloin lämmintä, mutta Eurooppaan ei voi ihan hellevaatteissa laskeutua! Joulu ja yksivuotissynttäritkin ehtivät tulla ennen seuraavaa reissua Suomeen, joten niihinkin on hyvä varautua etukäteen. Muutaman viikon päästä meille tulee vielä vieraita Suomesta ja samalla saadaan vähän täydennystä varastoihin. Tuliaisiksi on toivottu mm. siirappia ja muuta tuikitarpeellista joulun viettoon.  <3 Ehkäpä sieltä jotain pientä joululahjaakin on tulossa. ;) 




perjantai 30. syyskuuta 2016

Sähköä ilmassa?


Sähköä, sähköä, sähköä! Sitä on ilmassa! Vai onko?

Tansaniassa noin yleisesti ottaen ei, sillä moneen paikkaan ei ole vedetty sähkölinjoja laisinkaan tai sitten sen käyttö on liian kallista.  Jos on varaa, sähköä voi ostaa prepaidina. Vähän niinkuin Suomessa puhelimeen arvoa. Täällä muuten mennään puhelimellakin aina prepaidilla. Lähikioskilta saa ostettua arvan näköisiä raaputuskortteja, joilla voi ladata puhelimeen arvoa.1000 shillingin lappusella saa raaputettua kännykkään noin 50 sentin edestä arvoa. Tuolla summalla saa hyvin hoidettua päivän puhelut ja tekstiviestit - sitten raaputus alkaa taas alusta. Raaputuspinnan alta paljastuu pitkä numerosarja, johon soitetaan, ja sitten raha kilahtaa puhelintilille. Arvatkaa vaan montako kerta noin kymmennumeroisen numerosarjan joku luku menee väärin ja puhelu epäonnistuu.Tai sitten palvelussa sattuu olemaan jotain häikkää ja prosessi katkeaa ennen kuin pääset loppuun asti. ;)





Mutta siitä sähköstä...Vaikka sähköä olisi ostanut, sitä ei välttämättä saa. Valtion sähkö nimittäin pätkii toisinaan pahasti. Varsinkin tiettyinä vuodenaikoina sähkökatkot voivat olla jokapäiväisiä. Pullat voivat jäädä uuniin seuraavan päivän sähköä odottamaan tai raportin kirjoittaminen läppärillä kesken kun akku loppuu eikä lataaminen onnistu. Monen monta kertaa myös toimistolla on pöytätietokone mennyt yllättäin pimeäksi ja työskentelyyn tullut luova tauko. Kun palasimme kesälomalta Suomesta, Kilimanjaron lentokentällä meni sähköt passijonossa ollessamme. Koska huone oli täynnä turisteja, joukossa kuului äänekäs "wou"- kohahdus kun äkkiä tuli säkkipimeää. Paikalliset taas ovat niin tottuneet sähkökatkoihin, että toimet jatkuvat kaikkialla yleensä normaaleina vaikka sähköt menevät (lentokentällä on generaattori, joka napsahtaa päälle jos tulee sähkökatko, joten valot palautuivat Kilimanjarolle pian eikä passeja tarvinnut tarkastaa taskulampun valossa ;) )




Meidän talo saa energiansa auringosta. Aurinkopaneelien keräämä energia riittää jääkaapin ja pakastelokeron kylmänä pitoon, laitteiden lataamiseen, valoihin, lyhyisiin mikroaaltouunin käyttöhetkiin ja kahvinkeittoon - päiväsaikaan ja aurinkoisella ilmalla. Aamuvarhaisella, rikkonaisen yön jälkeen väsyneenä keittöön raahustavan on turha kuvitella napsauttavansa kahvinkeitintä päälle, siihen ei sähkö riitä vaikka kuinka suu napsaisi. Espressopannulla  voi toki kahvin tehdä, kun keittää veden kaasuhellan avulla. Meidän kahvi kasvaa muuten tuossa lähipellolla. Käydään ostamassa kahvipavut sieltä suoraan ja jauhetaan kahviksi. :) 


Kello 16 jälkeen (yleensä Jarkko huutaa) kaikki lataaminen seis! Muuten sähkö loppuu yön aikana, kun jääkaappi ja pakastelokero vievät läpi yön kuitenkin sähköä. Pimeällä ei myöskään ole suotavaa pitää montaa valoa palamassa samaan aikaan. Turhat valot siis huoneista pois. Sadekausi on erityisen haastavaa aikaa, koska silloin aurinko näyttäytyy vain lyhyitä aikoja, eivätkä aurinkopaneelit saa energiaa.



Uuni on sellainen energiasyöppö, että sen käyttämiseen ei aurinkoenergiamme riitä edes pilvettömänä päivänä. Jos haluan vaikkapa paistaa uunissa makaronilaatikkoa (kyllä, tuo perisuomalainen kotiruoka maistuu myös täällä), käyn ensin nykäisemässä naapuritalon piharakennuksessa sijaitsevan pienen generaattorin päälle. Tämä on toisinaan haastavaa, kun on yksin kotona, ja toisessa kädessä on kannettava bensakanisteria (rautainen ja täytenä julmetun painava) ja toisella keikkuu vauva. Generaatorikopin luona tuntuu myös kerta toisensa jälkeen pesivän satoja ampiaisia. Generaattorin käyttäminen tarkoittaa myös bensan ostamista ja kuljettamista pompputeillä huoltoasemalta. Vaikka ajo olisi kuinka varovaista, auton täyttää aina pökerryttävä bensan tuoksu. Kynnys uunin käyttämiseen on kummasti noussut korkeammaksi kuin Suomessa!


Uunin lisäksi myös pyykinpesukone vaatii useimmiten generaattoria avukseen. Aurinkoisena päivänä saattaa onnistua 40 asteen tunnin pesuohjelma ilman lisävirtaa. Pyykin puhtaustaso ei tuolloin ole kuitenkaan kovin huippua.

Tietokoneiden akut ovat jatkuvasti kovilla, koska virtajohtoa ei voi käyttää illalla. Kun akusta loppuu virta, loppuu myös tietokoneella jökötys. " Älä käytä sitä akkua loppuun" on meillä usein kuultu lause, kun joku käyttää pidempään tietokonetta ja muillakin olisi vielä ruudun ääreen asiaa. :)

Viime viikolla talomme omistaja päätti vetää taloon valtion sähkölinjan ja siirtää talon käyttämään aurinkoenergian sijaan valtion sähköä (aurinkopaneelit ovat hintavia ja hajoilevat). Ehdimmekin jo testata valtion sähköä ja ihmetellä esimerkiksi mahdollisuutta laittaa kännykkä yöksi lataukseen. Tuntui suorastaan vääryydeltä ladata mitään pimeän aikaan! Sisäinen ääneni huusi, ettei niin kertakaikkiin saa tehdä. Hassua, miten nopeasti ihminen tottuu tiettyihin toimintaperiaatteisiin, ja niiden muuttaminen vie aikansa.Sama juttu Suomessa vieraillessa - Tansanian tavat jäävät aina päälle.

Kauaa emme ehtineet valtion sähköä maistella, kun tuli takapakkia. Valtion sähkö tulee nimittäin ilmeisesti tälle kylälle niin alhaisena, ettei se riitä isompien laitteiden toimintaan. Kyläläiset valmistavat yleensä ruoan nuotiolla. Jääkaappi ja pakastelokero eivät tällä sähköllä pysy päällä, kahvinkeitto jää kesken, uunin käytöstä voi vain haaveilla ja mikroaaltouuni käy kuin hidastetussa filmissä -  ruoan pysyessä silti kylmänä. Tämä ratkaisu ei siis toimi, tai vaatii ainakin vielä paljon hiomista. Erilaisilla stabilisaattori-generaattori-aurinkoenergia-valtion sähkö  -yhdistelmillä homma voidaan vielä saada pelittämään. Ehkä. Nähtäväksi jää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan.



Kun sähköä riittää taas uuniin (ja kirjoittajassakin on virtaa), laitetaan korvapuustit paistumaan ja nautitaan tuoreen kahvin kera. Aijai. Arjen pieniä suuria - eikä itsestään selviä - iloja. :)

Energistä viikonloppua kaikille! :)

Ps. Piti kirjoittaa lyhyesti, mutta näköjään taas asiaa tuli enempikin. :)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hiljaa hyvä tulee?



Tervehdys!

Onpa mukavaa olla taas täällä. Blogissa nimittäin. Viimeksi kun tänne kirjoittelin, kuvittelin blogin jäävän vain pienelle kesätauolle, mutta hups vaan tuo "pieni" tauko venyikin yli 2 vuoden mittaiseksi! Väliin on mahtunut mm. uuden työn aloittaminen, muutto Dodomasta Arushaan ja uuden perheenjäsenen syntymä. Työ ja arjen pyöritys ovat imaisseet pyörteisiinsä eikä aikaa kirjoittelulle ole jäänyt. Kiire - se on itse keksittyä, sanotaan. Mutta hoppu tuntuu aina olevan. Myös täällä Tansaniassa, jossa asiat tapahtuvat verkkaisesti. Ai että ottaa päähän kun virkailija käy papereita läpi kaikessa rauhassa tai kaupan kassa näpyttelee yksisormijärjestelmällä koodeja ja hintoja koneelle ja itse vilkuilet kelloa hermostuneesti. Tekisi mieli sihahtaa, että voisitko pikkuisen nopeammin hoitaa tämän kun olisi jo riennettävä eteenpäin. Valkoisella naisella olisi KIIRE! Kiire sinne ja kiire tänne. Kiire saa kuitenkin odottaa, sillä vielä otetaan kassan toiveesta yhteiskuva vauvan kanssa.

Valkoisella naisella oli myös kiire saada korjattua kodin ikkunalasi, jonka poika rikkoi lämätessään jääkiekon siitä läpi (kyllä, makuuhuoneen kivilattia toimittaa oikein hyvin jään virkaa!). Pyysin korjaajaa tulemaan pian ja hän lupasikin tulla heti seuraavana päivänä.  Jes! Hieno homma! (Ei ole vielä näkynyt. Lasi meni rikki toukokuussa. :D )

Valkoinen nainen kiirehtii usein kylän läpi koululle niin että kuiva hiekkamaa pöllyää maasturin alla. Hän on laskenut tarkkaan minuutit. Ainut, että matkan varrelle sattuu tietenkin monta lehmää, vuohta, poikittain olevaa kuorma-autoa sekä unisia tiellä lojuvia koiria. Siinä meni laskelmat pieleen. Tuosta eteenpäin maasto-auto käyskentelee samaan tahtiin kuin pitkiä häntiä ja sarvia heilutteleva karja. On pakko hidastaa tahtia.

Koulumatkalla ruuhkaa tiellä. Nutipäät ovat löytäneet hyvän varjopaikan ja pitää melkein käydä pyllystä työntämässä, että liikkuvat mihinkään. :) Taustalla Mount Meru. 

Hidastaminen elämässä muutenkin kuin karjan takamusten pakottaessa on aika hyvä juttu. Ei toki liika hidastaminen sillä onhan asioiden hoiduttava ja maailman pyörittävä. Mutta ei ole pakko olla koko ajan tehokas. Tehokkuutta on oikeastaan olla välillä hidas ja vähän vetelä.

"Haraka haraka haina baraka" - "kiire, kiire, ei siunausta" -siinä on viisautensa. Ei juosta elämää läpi ja tohoteta onnemme ohi! :)

Ps. Koska elämä nyt joka tapauksessa on aika hektistä kaikilla, ajattelin tehdä uusista blogipostauksistani sopivan lyhyitä. Pieniä välähdyksiä meidän arjesta ja havainnoista täällä Tansaniassa. Ajattelin myös kertoa millaista on meidän vauva-arki kehitysmaassa, kun siitä on tullut toiveita. :) Tästä se lähtee -pikkuhiljaa!


Sopivan verkkaista viikkoa kaikille! ;)


Koulureitti illalla kohti kotia ajaessa. Karjakin on mennyt suojiinsa yölevolle. Ehkä pientä vuohen kellon kilkatusta voi vielä jostain kuulua. 






keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

MAF Tansania (ja me) uusissa tuulissa



Tervehdys, ystävät hyvät!

Huh, kun aika menee nopeasti (vaikka välillä se tuntuukin matelevan). Olemme nyt olleet Tansaniassa suunnilleen 8 kuukautta. Tänä aikana olemme ehtineet oppia paljon maasta ja sen kulttuurista, mutta paljon on vielä myös oppimatta. Olemme olleet henkilökohtaisesti suurien muutosten keskellä, mutta niin on ollut myös MAF, jonka palveluksessa työskentelemme. Niin kuin aiemmin mainitsin, MAF on kevään aikana tehnyt suuria muutoksia Tansanian ohjelman suhteen, ja toiminta siirtyy nyt Arushaan. Dodoman ja Dar es Salaamin tukikohdat on lakkautettu. Tansanian MAF:lle jää vain kolme Cessna 206 -lentokonetta, ja suuremmat koneet (karavaanit) lähtevät muihin maihin. Näiden kolmen koneen (ja kahden pilotin) voimin tarjotaan jatkossa tarvittava apu Tansanian syrjäisiin kyliin. Kulkuyhteyksien parannuttua tarve lentokoneille on Tansaniassa vähentynyt. Monet kylät ovat tavoitettavissa kohtuullisessa ajassa myös autolla. Tämän vuoksi MAF siirtää osan lentokoneista ja muista resursseista maihin, joissa niillä on suurempi tarve. Esimerkkinä mainittakoon Etelä-Sudan. Lentokoneiden huolto siirtyy Keniaan, Nairobiin.


Koneiden huoltoa Dodomassa
Ranskalainen Pierre huoltamassa Caravan-konetta

MAF on toiminut Tansaniassa yli 50 vuotta, ja nämä vähennykset koskettivat asiakkaiden lisäksi kymmeniä MAF.n työntekijöitä - suurin osa heistä paikallisia. Vaikka muutos oli välttämätön, se ei missään nimessä ollut kivuton. Tukikohtien sulkemisen myötä moni menetti työpaikkansa. Myös kansainvälisten työntekijöiden työnäkymät menivät uusiksi. Moni perhe lähtee uuteen maahan jatkamaan MAF:n palveluksessa,osa palaa kotimaahansa. Perheitä lähtee näillä näkymin mm. Australiaan ja Etelä-Sudaniin. Tansaniaan jää vain pieni osa, mukaan lukien me.

Ilmoitus tukikohtien sulkemisesta tuli samalla viikolla kun tulimme kielikoulusta Dodomaan aloittaaksemme elämän täällä. Olipahan aloitus! Ei ollut helppoa muuttaa kuolevaan tukikohtaan. Sulkemiseen on liittynyt paljon pelkoa, huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta - etenkin paikallisilla, joilla ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa työttömyyden varalle. Moni tansanialainen on työskennyt pitkään MAF:n palveluksessa, ja he ovat olleet vahvasti mukana rakentamassa MAF:n näkyä. MAF ei ole ollut vain työpaikka, vaan perhe. Kaikki ovat työskenneet yhteisen näyn - flying for life- eteen. 

Muutama viikko sitten lentokonehallilla pidettiin jäähyväisjuhla, jossa haluttiin muistaa ansioituneita työntekijöitä ja kokoontua vielä kerran yhteen juhlimaan kaikkea sitä, mitä MAF on saanut Tansaniassa aikaan. Vuosien saatossa MAF:n lentokoneet ovat kuljettaneet lukuisia lääkäreitä, sairaanhoitajia, evankelistoja, sairaalatarvikkeita, kirjoja, hätätilapotilaita ja paljon muuta. Esimerkiksi Haydomin sairaalasta on saatu vietyä lääkäreitä syrjäkyliin ja syrjäkylistä potilaita Haydomin sairaalaan. Tämä työ tulee jatkumaan edelleen Arushasta käsin. 

Laskussa valvomattomalle kiitotielle

Opetusta ja terveystarkastusta kyläläisille

Haydomin sairaalassa

Tunnelma oli päätösjuhlassa haikea, mutta luottavainen. Jumala on pitänyt meistä jokaisesta huolen tähänkin päivään asti, ja hän tuntee myös tulevaisuutemme. Hän tuntee huolemme ja tarpeemme ja johdattaa meidät sille paikalle, jossa meitä tarvitaan. On aika lähteä liikkeelle ja viedä MAF:n tietotaitoa ympäri Tansaniaa myös muille työpaikoille.

Jäähyväisjuhla Dodomassa vanhalla lentokonehallilla. Paikalla MAF:n työtekijöitä myös Dar es Salaamista.

Tässä menevät kiitokset Jumalalle

Ja tässä kiitokset työntekijöille
MAF:n työ Tansaniassa jatkuu syksyllä uudessa muodossaan Arushassa, ja se tavoittaa edelleen kaikkein syrjäisimmät kylät. Kyliin viedään säännöllisin väliajoin lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka pitävät muutaman päivän vastaanottoa kylässä. Näin kyläläiset pääsevät terveystarkastukseen ja saavat tarvittavan hoidon vaivoihinsa. Ilman lentokoneita nämä ihmiset olisivat sairanhoidon tavoittamattomissa. Terveydenhuoltohenkilökunta (hui, mikä sanahirviö!) pitää lisäksi kyläläisille oppitunteja terveysasioista ja tautien ehkäisemisestä. Kyliin viedään myös evenkelistoja, jotka tuovat kyläläisille toivon sanomaa ja opettavat Raamattua.


Lentäjä Martin tsekkilistan kanssa

Alla avautuva maisema

Raamattuopetusta siiven suojassa :)


Lapset ovat aina niin iloisia ja innoissaan koneista ja valkoisista ihmisistä :)
Lentäjät ovat usein itsekin kylissä sen aikaa kun heidän kyytiläisensäkin. Useimmiten kylissä ollaan pari-kolme päivää, joskus viikkokin. Jos kyydissä on vain tarvikkeita, tai joku henkilö vain jätetään kylään, laskussa saatetaan olla vain 15 minuuttia ja sitten matka jatkuu taas. Lentäjät auttelevat kylässä parhaansa mukaan. Monesti he esimerkiksi punnitsevat vauvoja. :)


Lentäjä Kirsten punnitsemassa pikkuista vauvaa


Kirsten antaa rokotetta
Näitä lentomatkoja kyliin kutsutaan lentosafareiksi. Safarihan on swahilia ja tarkoittaa matkaa. Lentäjät ovat usein poissa kotoa useita vuorokausia, ja joskus matkaan voi tulla vielä ylimääräisiä mutkia. Näin kävi esimerkiksi viime viikolla, kun odottelin Jarkkoa safarilta kotiin. Olin jo laittanut saunan lämpiämään, että viikon "puskassa" olleen lentäjän on mukava tulla kotiin, kun Jarkko soittikin, että koneesta on puhjennut pyörän kumi, eikä lento onnistu kuin vasta seuraavana päivänä. Tällaisia sattuu ja niihin on vaan totuttava. Tansaniassa ylipäätään suunnitelmat menevät usein uusiksi ja asiat tapahtuvat hitaammin kuin kuvittelisi. Ei kannata suunnitella liian pitkälle. Asiat muuttuvat joka tapauksessa moneen kertaan suuntaan jos toiseen. Mutta eikö se toisaalta ole elämän suola, vaikka välillä harmittaakin?


Martin Haydomissa vaihtamassa puhjennutta pyörää ehjään

Minäkin ajattelin vähän hidastaa nyt ja nauttia kesäisestä (vai talvisesta!?) kotimaasta. Lennän nimittäin lähiaikoina poikien kanssa Suomeen. Pidän taukoa myös blogin pitämisestä.

Oikein mukavaa Juhannusta ja kesää kaikille! Mukavaa, että olette olleet mukanamme tässä seikkailussa! Palataan taas!

Päivä painuu mailleen kaukaisessa kylässä (täällä on säkkipimeää jo klo 19 illalla)

Ps. Jeremias piti eilen ex tempore tanssiesityksen kadulla ihmisille! Hän tanssi oikein sujuvasti ja puhui vielä swahiliakin päälle! Tansanialaiset nauroivat riemuissaan ja taputtivat käsiään. He hee, aika vekkuleita kyllä nuo pojat. Hauskaa, että he ovat sujahtaneet niin hyvin sisään tansanialaiseen kulttuuriin. :)






















torstai 5. kesäkuuta 2014

Korkokenkien kopsetta hiekkamaalla - tansanialaisissa häissä


Moro!

Olin ajatellut kirjoittaa lentotoimintaa ja MAF:n asiaa sisältävän blogitekstin, mutta heitänkin tähän väliin tällaisen vähän keveämmän häähumujutustelun (lentoasiaa tulossa kyllä). Sain nimittäin kutsun tansanialaisiin häihin, ja olin tietenkin otettu ja innoissani. Täällä häät toimivat usein niin, että vieraat maksavat itse ruokailunsa, jos osallistuvat hääjuhlaan, jotta hääparin suvulle ei tule liikaa rasitetta. Aika paljon olisi hääparilla ollutkin maksettavaa, kun häissä oli noin 500 vierasta!

Häihin pukeudutaan hienosti, ja valmistautuminen aloitetaan kuulemma jo hyvissä ajoin. Olin menossa häihin irlantilaisen ystäväni kanssa, ja meidän piti siis löytää itsellemme juhlamekot. Ei mitenkään hirveän helppo homma kaupungissa, jossa ei juuri ole vaatekauppoja. Ehkä paras paikka löytää päällepantavaa on kirpputori Saba Saba (= seitsemän seitsemän). Siellä myydään pääosin käytettyjä, euroopasta tulleita vaatteita. Jokaisella myyjällä on oma pikku koju. Saba Saba on oikea pienten kojujen sokkelo. Kojuista voi löytää mitä vain aarteita jos käy hyvä tuuri. Mutta juuri tietynlaisen vaatteen löytäminen on vaikeaa. Ja jos sattuukin löytämään kivan asun, se ei todennäköisesti ole oikeaa kokoa, koska jokaista vaatetta on vain yksi kappale. Kun omaa valkoisen naaman, myyjät pyytävät AINA ylihintaa ajatuksella "kyllä valkoisella on varaa maksaa". Heti kun kaupustelualueelle astuu sisään, kojuissa oikein innostutaan ja ruvetaan houkuttelemaan sisään. Olo on vähän kuin kävelevällä rahasäkillä. Valkoinen naama sytyttää joidenkin tansanialaisten silmiin shillinkien kiillon.

Jotta välttyisimme kiskonnalta ja löytäisimme parhaat apajat, otimme juhlamekko-ostoksille mukaamme kaksi tansanialaista ystäväämme. He olivat oikein asiantuntijoita hyvän mekon penkomisessa ja sitkeässä tinkimisessä. Myyjät kyllä valittivat vähän heille siitä, että he tinkivät hinnan alas valkoisten puolesta vaikka valkoiset maksaisivat enemmän. On totta, että meillä on enemmän rahaa kuin suurimmalla osalla paikallisista, mutta se tarkoita, että meidän kuuluu maksaa tuotteista enemmän, eihän?


Kirpputori Saba Saba - uusi  "kauppakeskus Jumboni"


Ostoskäytävä. Tarjolla mm. käytettyjä laukkuja


Lisää käytäviä. Olisiko tarvetta vaikkapa urheilupaidalle tai -kengille?


Juhlamekkojen metsästäminen paahtavassa helteessä on aika voimia vievää puuhaa. Sovitin paria mekkoa (pahvilaatikoiden takana), ja tansanialainen ystäväni alkoi sitten piiiiitkät neuvottelut hinnasta. Katselin ja kuuntelin vieressä alkuun mielenkiinnolla ja lopuksi jo jopa pitkästyneenä, kun he väänsivät ja käänsivät hintaa. Tinkiminen ei siis todellakaan tapahdu muutamalla lauseen vaihdolla vaan on pitkä väsytystaistelu. Taistelun tuloksena ystäväni onnistui haalimaan minulle pari ihan mukavaa mekkoa kohtuullisella hinnalla. Jos olisin ollut liikenteessä yksin, olisin varmasti maksanut huomattavasti enemmän enkä olisi edes osannut etsiä oikeasta paikasta.

Meillä oli myös aikamoista draamaa tuolla ostosreissulla, kun seurueessamme ollut raskaana oleva tansanialainen nainen alkoi yhtä-äkkiä voimaan huonosti ja lyyhistyi tajuttomana maahan. Paikalliset miehet kantoivat hänet varjoon retkottamaan tuolille. Läpsin naista kasvoille ja yritin saada häneen eloa, mutta hän ei reagoinut millään tavalla. Yritin sanoa, että hänet olisi hyvä laittaa makuulle ja jalkoja ylös, mutta tansanialaiset miehet vain tönivät minua syrjään. Kyllä siinä rupesi miettimään jo mielessään pahinta, ja tekemään suunnitelmia miten saamme hänet autoon ja mihin viemme hänet hoitoon. Suomessa olisin jo soittanut ambulanssin paikalle, mutta täällä asiat eivät toimi ihan niin. Nainen oli useamman minuutin täysin taju pois, mutta sitten hän rupesi virkoamaan ja nousemaan ylös. Ammattini puolesta aloin heti kysellä häneltä liudan kysymyksiä, mutta hän vain sanoi, että on ok ja haluaa jatkaa ostosten tekoa. En vieläkään tiedä mistä oli kyse (matala verenpaine, liian vähän nestettä?), mutta hänellä on tuon tapahtuman jälkeenkin ollut terveysongelmia ja kuulin, että hän on nyt sairaalassa. Toivotaan ja rukoillaan, että kaikki kääntyy hyväksi sekä äidillä että vauvalla.

Huolimatta kaikesta tästä draamasta saimme ostokset suoritettua ja suurinpiirtein kaiken mitä tarvitsimme. Minua kyllä vähän epäilytti, oliko ostamani iltapuku vähän liian korea häihin. Naureskelin irlantilaisen ystäväni Janen kanssa, että puku sopisi ehkä paremmin Oscar-gaalan punaiselle matolle. :D Mietimme miten kummalliselta tuntuukaan laittautua ja kipittää pitkin Afrikan hiekkateitä iltapuvussa ja korkokengissä. Aivan hassu ajatus kerta kaikkiaan! :) Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että minun tulisi laittaa ostamani mekko päälle, koska tämä oli niitä harvoja tilaisuuksia kun sitä tulisi käytettyä. Siis tuumasta toimeen.

Pitkästä aikaa hienona ja valmiina lähtöön :)

Lähdimme häihin illalla kello kahdeksan aikaan, muutama tunti sen jälkeen, kun hääjuhla oli merkattu alkavaksi. Tämä siksi, että Afrikassa mikään ei ala ajallaan. Ystäväni oli mennyt viimeksi häihin silloin kun kutsussa luki, ja oli käytännössä istunut juhlissa yksin pitkän aikaa. Tästä viisastuneena menimme siis paljon myöhemmin. Lähteminen liikenteeseen klo 20 tuntuu täällä hirmuisen myöhältä. Täällä tulee pimeä niin aikaisin ja vastaavasti aamut alkavat niin varhain, että ainakin valkoisista suurin osa on ihan valmis nukkumaan jo klo 21. Oli siis melkein jo nukkumaanmenoaika, kun teimme lähtöä. :) 

Saapuminen juhlapaikalle. Huomatkaa pihan joulukuusi! ;)

Kun pääsimme hääpaikalle, totesimme hetken hengailun jälkeen, että olimme väärissä häissä. :D Ystäväni oli erehtynyt juhlapaikasta. No, ei siinä mitään, jatkoimme sitten niihin oikeisiin juhliin. :) Ja oli kyllä hienot juhlat, täytyy sanoa! Hääpari oli niin kaunis. <3 Mekkoni ei todellakaan ollut juhliin liian korea. Kaikilla naisilla oli päällään upeat puvut ja 10 sentin piikkikorkokengät. Juhlat kestivät myöhään yöhön, ja niissä oli paljon (todella kovaäänistä) musiikkia ja tanssia. Mukana oli sekä afrikkalaista menoa että myös vaikutteita Euroopasta. Esimerkiksi shampanjapullojen poksauttelu on Euroopasta matkittua, mutta koska tansanialaisilla ei ole varaa tarjota kuplajuomaa kaikille vieraille, he avaavat vain muutaman pullon ja kaatavat pieniä lirauksia muutamiin laseihin. Muut skoolaavat coca-colalla tai mehulla. Harvoin hääjuhlissa muutenkaan juodaan alkoholia.

Näkymä ulko-ovesta sisään astuessa

Ohjelmaan kuului vieraiden esittelyä, hääkakun leikkaamista, valokuvaamista, tanssia sekä yhdessä että tanssiesityksin, ruokailua sekä piiiitkä lahjojenantamisosuus. Tuohon skoolaamisen liittyy muuten osuus, jossa kaikki vieraat (kyllä, kaikki 500!) käyvät kilistämässä laseja hääparin ja heidän lähisukulaistensa kanssa. Samalla kun odotetaan omaa vuoroa, kaikki tanssivat jonossa. Musiikki on niin mukaansatempaavaa, että väkisinkin alkaa keinua sen tahdissa. En meinannut malttaa istua ollenkaan pöydässä paikoillani. :) Tuo musiikki oli pääosin afrikkalaista hengellistä musiikkia, mutta ei siis mitään virsityylistä vaan hyvin rytmikästä ja nopeatempoista.

Sukupotretti :)
Kippis! Malja hääparille!

Hääkakun leikkaamista
Häävieraat tanssivat kaikki samaa kuviota - eteen, sivulle, taakse, sivulle...
Hääpari joraa häävieraiden kanssa
Morsian on täynnä iloa <3

Sukulaiset onnittelevat toisiaan lahjoittamalla toisilleen erilaisia kankaita
Ystävät juhlivat loppuillasta sulhasta heittämällä häntä ilmaan. Illan päätteeksi morsian heitti vielä morsiuskimpun sinkkunaisille ja hääpari tanssi kahdenkeskisen häätanssin. Ihan niinkuin meillä Suomessakin. 


Heih, heih, heih!!!
Saanko illan viimeisen tanssin?
Juhlan päätyttyä astuimme ulos jäätävän kylmältä tuntuvaan säkkipimeään yöilmaan. Tähdet loistivat kirkkaina, kun moni vieraista lähti päristelemään kotia kohti mopolla, kauniiden juhlapukujen helmat ilmavirrassa iloisesti liehuen. "Usiku wema", "Na wewe pia - hyvänyöntoivotukset kaikuivat vielä ilmassa, kun he katosivat Tansanian pimeään yöhön.

Ihanan onnellinen morsiuspari aloittamassa yhteistä matkaa. <3 Iso kiitos kauniista juhlista!