Tööttiä, tynnyreitä ja tavaranheittoa vankilassa ;)

On aamu. Sataa vettä. Linnut sirkuttavat ja välillä kukko huutaa kaukana. Sade lyö peltikattoon. Muuten on aika hiljaista ja rauhallista. Kietoudun gepardikuvioiseen kaulahuiviini. Kissat mourusivat ja älämöivät yöllä vikittely- ja tappelupuuhissaan. Ei uskoisi millaisia mouruamisääniä kissasta voi lähteä! Aamuyöstä alkoi kuulua koirien ulvontaa ja moskeijan rukoushuutoja. Moskeija pitääkin aika usein täällä ääntä, etenkin perjantaisin. Ääni on kummallisen kuuloista mölinää, mutta onneksi kristityt ja muslimit elävät täällä rauhallisessa yhteiselossa ilman suurempia kahinoita.

Kuutako kissat ulkoivat Afrikan mustassa yössä?

Dodomassa on muutenkin aika rauhallista asua. Vaikka Dodoma on Tansanian pääkaupunki, se on vielä aika pieni paikka. Paljon, paljon pienempi kuin entinen pääkaupunki Dar es Salaam. Toki kaupunki kehittyy koko ajan. Dodoma vaihdettiin pääkaupungiksi sen keskeisen sijainnin vuoksi. Tänne on juuri valmistunut suuria ja hienoja hallintorakennuksia, joissa hallituksen sopii kokoontua. Huhupuheiden mukaan hallintorakennusten kuvaaminen tai niiden eteen pysähtyminen autolla on hengenvaarallista. Vartijat voivat kuulemma ampua kovilla, jos tulkitsevat sinun olevan terroripuuhissa. Huuuuh! En tiedä pitäneekö tämä paikkaansa, mutta enpä mene kokeilemaan. Presidentti, pääministeri ja muut korkeassa virassa olevat henkilöt vierailevat Dodomassa säännöllisesti. Kun heidän yksityiskoneensa laskeutuu aitamme taakse, kuuluu kova jylinä. Sitä ennen lentokenttää ja sen ympäristöä on kiivaasti siivottu roskista ja korkeista heinistä. :)

Tässä ei ole kuvaa hallintorakennuksista. Sen sijaan tasapainotteluharjoituksia hedelmäkorilla. Katsokaa tuota ylpeyttä kun kori pysyi 2 sekuntia ylhäällä ilman käsiä. :D 

Kun diplomaattiauto liikkuu keskustan kaduilla, koko muun liikenteen pitää pysähtyä ja tehdä tilaa. Yleensähän liikenne on täällä aika kaaosta. Toki paljon selkeämpää kuin suurkaupungeissa, mutta silti keskittynyttä aivotoimintaa vaativaa. Ensinnäkin liikenne kulkee meidän mielestämme väärään suuntaan eli ajo tapahtuu vasemmalla kaistalla. No, siihen rupeaa jo aikalailla tottumaan. Toisekseen ihmiset eivät noudata liikenteessä juuri mitään sääntöjä. Niin koirat, lehmät, moottoripyöräilijät, autoilijat, bussit, rekat, jalankulkijat kuin polkupyöräilijätkin säntäilevät sikinsokin kaistoilla. Kaikki tööttäilevät jatkuvasti. Ajaessa saa olla tosi tarkkana joka suuntaan. Autoja ja moottoripyöriä saattaa tulla ohi niin oikealta kuin vasemmaltakin. Myös rekat ja bussit tekevät hulluja ohituksia. Voisitko ikinä kuvitella, että Suomessa perävaunullinen rekka ohittaisi ylämäessä henkilöauton? Täällä se on ihan peruskauraa. Myös polkupyöräilijät ajavat huolettomasti autokaistoilla ja saattavat tehdä isoine lasteineen yllättäviä poikittaisliikkeitä.

Ajelen muuten nykyisin koulubussia. Se tarkoittaa sitä, että vien ja haen koulusta omalla vuorollani kaikkien pihapiirissä asuvien lapset. Ensimmäisenä päivänä, kun olin menossa hakemaan koululaisia, vastakkaisella kaistalla ajanut auto törmäsi ilmeisesti kaistojen välissä olevaan liikenteenjakajaan (en ole ihan varma mitä tapahtui), lensi kaaressa ilmaan, teki kierroksen ilmassa ja päätyi katolleen pensaikkoon. Huh! En voinut jäädä paikalle katsomaan miten kuljettajalle kävi, koska täällä se on ehdottomasti kiellettyä. Tansaniassa voi kuulemma joutua tosi pahaan pulaan, jos menee auttamaan onnettomuustilanteessa. Ihmiset saattavat syytttää yllättäen sinua tapahtuneesta, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja hakata sinut siinä heti paikalla.  Jatkoin siis matkaa, vaikka pahalta näytti. Myöhemmin vielä samalla reissulla poliisi huitoi minua ajamaan tien sivuun ja halusi tarkistaa paperini. Pääsin näyttämään hänelle uunituoreen tansanialaisen ajokorttini. :) Sydämen tykytyksiä riitti tuolla ajoreissulla! Yritän muuten vieläkin usein väärältä puolelta autoon sisään, kun olen lähdössä ajamaan. Ei kuskin kuulu istua oikealla puolella! :)

No, mutta se liikenteestä. Tai oikeastaan ei, sillä tuon hullun liikenteen mukana meille saapuivat viimeinkin meidän tynnyrimme!! Laitoimme 6 tynnyrillistä tavaraa matkaan Suomesta muistaakseni lokakuussa, ja niiden piti olla perillä Tansaniassa ennen joulukuun puoliväliä, mutta ilmeisesti jokin vaihtolaiva oli myöhässä Singaporessa (älkää kysykö, mitä tavaramme siellä tekivät! :) ), joten tynnyreiden matka viivästyi. Aika hurjaa ajatella, että tavaramme ovat matkanneet ympäri maailman meriä kuukausikaupalla ja käyneet ties missä. Sanoinkin Samuelille illalla, kun uni ei meinannut tulla, että kysypä siltä kainalossasi olevalta unileluapinalta, mitä kaikkia seikkailuja se on tynnyrissä matkatessaan kokenut. Hetken päästä Samuel huuteli sängystä, että apina oli kertonut monta jännää juttua, mutta oli ollut niin väsynyt reissusta, että nukahti kesken. :) Pian Samuel oli unessa itsekin.

Noiden tavaroidemme matka tänne ei ollut mutkia täynnä pelkästään merillä, vaan myös ajo Dar es Salaamista Dodomaan oli haastava. Kuljettaja nimittäin kertoi, että matkan aikana iski rankkasade ja lisäksi hän oli törmännyt pyöräilijään (ei voinut jäädä katsomaan, mutta ilmeisesti ei käynyt pahasti) ja koiraan. No, nyt joka tapauksessa olemme saaneet puuttuvat tavarat. Tietenkin rupesimme heti tynnyreiden saavuttua avaamaan innolla niiden kansia ja tutkimaan niiden sisältöä. Aaaah, tynnyreistä tulvahti ihan kodin tuoksu. Kotoisa mukeja, pikkumattoja, vaatteita ja leluja. Pojat olivat riemuissaan legoista, palapeleistä ym. Minä iloitsin tutusta shampoosta ja pinosta MeNaisia. :) Tuoreena mukaan pakattu lehtinumero oli kyllä aihepiiriltään vähän vanhentunut: "Syksyn kuumin muoti", mutta väliäkö sillä. :D Harmiksemme kahdessa tynnyrissä oli avaimella aukeava lukko, ja nuo avaimet olivat kuljettajalta jääneet Dar es Salaamin satamaan. Tietenkin toisessa noista tynnyreistä oli kaikki mukaan pakatut herkut! Ei auttanut muu kuin murtaa lukot, että saatiin salmiakkia ;) 

Täytyy kyllä myöntää, että vaatetynnyrini olisin pakannut nyt aivan eri tavalla kuin Suomessa sen aikanaan pakkasin. Mitä ihmettä muka teen hirmuisella kasalla neuleita tai tiukkoja toppeja ja minishortseja? :D En mitään. Ehkäpä 30 prosenttia vaatteistani on käyttökelpoisia täällä. No, vaikeaa oli Suomessa kuvitella mitä Afrikassa tarvitsee. Ensi kerralla olisin viisaampi, kai. :) 

Lopuksi vielä mukava tarina vankilareissulta. :) Tarvitsin nimittäin kunnollisen paistinpannun -sellaisen, jolla voisi paistaa kunnon lettuja. Mainitsin siitä eräälle tansanialaiselle naiselle. Hän ehdotti heti, että tulisin hänen mukaansa seuraavana päivänä vankilan alueella sijaitsevaan verovapaaseen supermarketiin, jossa myydään edullisesti kaikenmoista. Menin siis aamusella mukaan, ja ajoimme vankilan porteista sisään. Oranssipukuisia vankeja pyöri joka puolella. Täällä vangit eivät istu päivää tyhjänpanttina vaan tekevät ahkerasti töitä. Heidät erottaa esimerkiksi teiden varsilla räikeän oransseista haalareista. En löytänyt supermarketista haluaamani paistinpannua, mutta sen sijaan pääsin osaksi tavaranheittoketjua! Katselin nimittäin huvittuneena, kun työntekijät purkivat rekasta lastia heitellen tavaraa ketjussa toiselta toiselle. Musiikki soi ja miehillä näytti olevan tosi hauskaa. Yksi miehistä huomasi minut ja huitoi: "come!, come!". Sitten hän viskasi minulle ison pakkauksen limutölkkejä, sen perään aikamoisen painavan pahvilaatikon jne., ja minä viskoin tavaroita eteenpäin ketjussa seuraavalle. Ha haa, se oli kyllä hauskaa puuhaa ja kaikkia nauratti. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa tekemään hommia, mutta täytyi joutua ostoksissa eteenpäin. Kaupassa menikin tosi kauan aikaa, kun jokaisen hyllyvälikön ostokset piti kuitata omalle kassalleen ja kuitteja vielä tarkisteltiin moneen kertaan. Varastaminen on kuulemma ollut aiemmin iso ongelma. Seuralaiseni vaihtoi tietenkin kuulumiset monen monen ystävän kanssa. Mutta lopulta pääsimme ulos kaupasta, mukana mm. pari muovimattoa, pehmoinen viltti, munaleikkuri ja kasa jogurttia. :)

Täältä tuleeeeeee!! Ready or not.  :)

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Tulipas paljon tekstiä! Palataan taas. Mukavaa kevään odotusta! :)

Ps.  Olympiakisojakin täällä on jännätty mahdollisuuksien mukaan. Tynnyrit tulivat kreivin aikaan, sillä siellä oli Leijona-pelipaitani. :) Kannustushuiskat jäivät Suomeen, mutta siniristilippu liehuu kädessä taatusti vinhasti! Hyvä Suomi!!

Jättäkää minut rauhaan!!

Nyt se iski!! Suoraan ylävitosella päin kasvoja! Nimittäin kulttuurisokki! Taidan lukita ovet ja ikkunat, vetää ikkunaverhot ikkunoiden eteen ja hautautua kotini suojiin ainakin pariksi vuodeksi. Olen nimittäin alkanut todella hermostumaan, kun en saa kävellä kaupungilla tai ylipäätään missään rauhassa. Hyvä, jos ehdin portista ulos 100 metriä, niin joku mies lyöttäytyy seuraani. Aina! Kävelijät tulevat rinnalle, mopoilijat pysäyttävät pyöränsä viereen ja autot tööttäilevät minkä kerkiävät. Ei riitä, että vastaantulijat alkavat juttusille vaan myös kaukaa huudellaan ja huidotaan tulemaan luokse. Kyllä, olen valkoinen, olen nainen, ja liikun yksin, mutta ei kai se tarkoita, että kaipaan seuraa?

Tänäänkin, kun olin lenkillä kaupungin liepeillä, joka suunnalta kuului huutoja, vislauksia ja tervehdyksiä. Yritin kävellä vaan eteenpäin niin kuin en muka kuulisi, mutta ääntelijät jatkoivat sinnikkäästi niin kauan kunnes käänsin pääni huutajan suuntaan. Sieltä sitten vilkuteltiin innokkaasti ja huudettiin lisää kaikenmoista mitä en ymmärtänyt. Välillä sain oikein aikani katseellani etsiä, että kuka kutsui, sillä ääni saattoi tulla hyvinkin kaukaa ja kummallisesta paikasta. Eräs mies esimerkiksi huuteli minulle parkissa olevan rekan ali!! Toinen olisi halunnut tarjota ilmaiskyytiä moottoripyörällään jotta voisimme tutustua paremmin (ilman kypärää tietysti).

Morogoron (meidän naapurikaupungin) tori sateen jäljiltä (pahoittelut huonosta kuvan laadusta)

Pari päivää sitten iltalenkillä (ihan valoisaan aikaan) musiikin kuuntelemisesta ei meinannut tulla mitään, kun koko ajan huomasin ohi mennessäni tien varrella istuskelevien miesten suiden liikkuvan, ja tunsin velvollisuutta kuunnella mitä asiaa heillä on. En kuitenkaan halunnut koko ajan keskeyttää matkaani ja sammuttaa musiikkilaitettani kysyäkseni mitä he sanoivat. Varmaan aika tylyn näköistä, mutta päätin painella vain eteenpäin sen enempää reagoimatta. Siitäkin huolimatta jotkut halusivat heittää läpsyä käsiini ja yksi mies tuppautui pyöränsä kanssa saattelemaan minua. Tuo mies kertoi, että hänellä on lähellä levytysstudio, jossa hän tekee hiphopia. Minä olisin kuulemma tervetullut kuuntelemaan nauhoituksia. Kiitos, mutta ei kiitos.

Dodoma näyttää rauhalliselta ylhäältä. Alhaalla kuitenkin elämää ja hälinää riittää.

Olisi helpompaa liikkua ulkona, jos voisi sulautua massaan eikä olla aina huomion keskipisteenä. Onneksi huomio sentään on pääosin positiivista eikä esimerkiksi rasistista vihaa. Ehkä nämä kaikki miehet yrittävät vain olla ystävällisiä ja viestiä, että olen tervetullut tähän maahan, mutta liika on liikaa. Ymmärrän sen, että tuttuja tervehditään ja vaihdetaan kuulumisia, mutta nämä miehet ovat minulle ventovieraita. Tekisi mieli karjaista kaikille: "LEAVE ME ALONE!" Mutta se olisi tietysti sopimatonta ja epäkohteliasta.

Saisinko joskus kuunnella omia ajatuksiani?

Joskus kohtaamiset ovat myös mukavia. Esimerkiksi tänään, kun lenkkini lopuksi poikkesin vielä lähikioskille ostamaan tiskiharjaa. Kioskilla oli myyjänä hyvin nuori poika, joka ei osannut juurikaan englantia (hän oli ehkä noin 13-vuotias). Itse en - yllätys yllätys- tiennyt, mitä on tiskiharja swahiliksi, joten yritin selittää asiaa esittämällä käsilläni tiskausliikettä. Näyttelemiseni taisi olla aika huonoa, koska sanoma ei mennyt perille. Kioskin edessä kulutti aikaa pari nuorta miestä, ja heillä oli äärimmäisen hauskaa katsellessaan ja kuunnellessaan epätoivoista yritystäni. He nauraa räkättivät melkein kaksinkerroin ja vedet silmissä ja tulivat sitten mukaan arvuutteluleikkiin. Myyjä kantoi nähtäväkseni mitä milloinkin esinettä, mutta ei sitä mitä halusin. Hän tarjosi mm. jauhoja ja vessapaperia (luuli varmaan, että esitin vessatoimia! :) ) Ja miehillä oli yhä hauskempaa. Lopulta käteeni jonkinmoisen harjan, ja kaupan päälle iloisen mielen. Tuo miesten riemu ja ilo ei nimittäin voinut olla tarttumatta. Vieläkin hymyilyttää tuo tilanne. Myöhemmin sain kuulla, ettei koko Dodomasta saa sellaisia tiskiharjoja kuin Euroopassa käytetään. Paikalliset pesevät tiskit vampulla.

Tätä lähemmäs tiskiharjaa en päässyt

Niin. Oppimista, oppimista, sitä tämä on. Sopeutumista sekä henkisesti että fyysisesti paikallisiin tapoihin ja elämäntyyliin. Välillä tekisi mieli varata paikka ensimmäiseen Suomeen lentävään koneeseen. Tai sitten vaan mököttää omassa makuuhuoneessa hamaan loppuun asti.  Mutta onneksi en kuitenkaan ole jäänyt tuonne neljän seinän sisään vaan lähtenyt aina uudestaan väkijoukon keskelle.  Juro suomalainen on kieltämättä välillä vähän vaikeuksissa tämän kaiken hälinän kanssa, mutta suomalaisella sisulla tästä kaikesta myös selvitään, eikö niin? Päätän siis kotimaiseen viisauteen:

-Etiäpäin sanoi mummo lumessa-  (sama pätee myös täällä punamullassa).

Voikaa hyvin! Ja oikein mukavaa ystävänpäivää 14.2. :)

Ps. Yritän saada jossain vaiheessa kuvia tuolta kaupungin hälinästä. Siellä on ihan mielenkiintoisia näkyjä. Kaikki on niin erilaista kuin Suomessa. Tähän asti en ole viitsinyt kaivaa siellä kameraa esiin, etten saa enää enempää huomiota osakseni. Ja osassa paikoista kuvaus on kiellettykin. Mutta tulipahan nyt kuvia tiskiharjoista ym. :D

Mä olen villi, mä olen vapaa, ja koko maailma on mun - safarilla Serengetissä :)

Heissan täältä sateisesta Dodomasta! Ilma on ihanan raikas sateen jäljiltä. Minulla on päällä jopa collegehousut, neule ja huivi. Eikä ole edes pahasti kuuma. Hyvin pärjäisi vähemmälläkin, mutta tuntuu hauskalta pistää välillä vähän enemmän päälle. :) Sadetta tämä maa on kaivannutkin.  Kävimme pari viikkoa sitten maailmanlaajuisesti tunnetussa  Ngorongoron kraatterissa. Se on osa Serengetin luonnonsuojelualuetta. Ngorongoron kraatteri syntyi noin 2 miljoonaa vuotta sitten kun paikalla seissyt tulivuori lysähti kasaan. Jäljelle jäi 259 neliökilometrin onkalo, jota ympäröi 610 metriä korkea reunus. Kraatteri on todella vaikuttavan näköinen. Aivan valtava alue! Sitä pääsee ihailemaan ylhäältä näköalatasanteelta, ja korkeaa maksua vastaan kraatteriin pääsee ajamaan alas jyrkkää rinnettä pitkin. Kraaterin pohja on täynnä villieläimiä.  Kun lähdimme laskeutumaan kraateriin, vatsanpohjassa kutkutti mukavasti. Suuri seikkailu odotti. Portin vartija varoitteli menemästä autosta ulos. Eihän sitä tiedä, mikä eläin tulee tekemään lähempää tuttavuutta. On jotenkin vieläkin käsittämätöntä, että villieläimet ovat ihan lähellä, ja että ne ovat täysin vapaina ja luonnollisessa elinympäristössään. Alueella ei ole mitään opaskylttejä tms. vaan kartalla täytyy yrittää pysyä itse, jos reissuun uskaltaa omalla autolla ilman opasta.  Siellä sitä on pieni ihminen keskellä avaraa luontoa. Kraatterissa ajaessamme ympärillä näkyi silmänkantamattomiin seeproja, knuita, gaselleja, villisikoja ja muita karvaisia otuksia. Leijonia emme nähneet, mutta niitäkin pitäisi olla alueella. Norsuja ja kirahveja on vähemmän, koska alueella ei juuri kasva puita. Maisemat ja tunnelma olivat ainutlaatuisia. Jokaista eläintä olisi voinut jäädä ihailemaan pitkäksikin aikaa, mutta alue on niin laaja ja eläimiä niin valtavasti, että vaikka vietimme kraaterissa monta monta tuntia, ehdimme nähdä vain murto-osan. Kyllä maailma on ihmeitä täynnä. Niin kuin pojille usein iltaisin laulamassani laulussa sanotaan: "maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. " Itsenä tuntee kyllä pieneksi tällaisten upeiden maisemien keskellä.  Tulkaahan vielä kuvien välityksellä mukaan reissuumme Arushasta Ngorongoroon ja sieltä takaisin Dodomaan. Lähdetään än yy tee NYT! :) Kohti tuntematonta ja sen yli (Arusha-Ngorongoro)

Hetkinen...nuo eivät kyllä ole lehmiä!!

Läpi Maasaiden laidunmaiden matkamme käy

Perillä Ngorongorossa. Tuosta portista kun sukelletaan sisään, alkaa villi luonto :)

Veikeitä kavereita jo pian portin jälkeen. Nämä kaverit osaavat ottaa rennosti. :)

Heiiii, ketäpäs sieltä tulla tallustaa tielle? (Luulin ensin noita patsaiksi, ennen kuin tajusin, että ne on ihan eläviä :D )

   

Sanattomaksi vetävä näkymä näköalapaikalta alas kraateriin, joka kuhisee eläimiä

Ensimmäinen eläin alhaalla kraaterissa. Jännitti niin, etten pystynyt tähtäämään kameralla :)

Mä olen villi, mä olen vapaa, ja koko maailma on mun :)

Aikamoinen mahtiuros ylväänä :)

Sakaali taitaa olla kuumissaan ja janoissaan

Sarvipäiden lounasaika

Äidin syli (tai selkä) on maailman paras paikka  <3

Pieni puu välipalaksi

Seerojen sukukokous?

Myös knuut tervetulleita

Hyeena hiipii huomaamattomasti ohi

MÖÖÖÖ! Voisitko niinku pikkuisen varoa sen auton kanssa, kiitti?

Lintugalleria

Kiitti mulle riitti 

Sinne jäi kraatteri ja sen koko lajikirjo

Portilla vielä apinaperhe. Lähelläsi sun, on hyvä olla niin <3

Maasai-soturi

Tunnelmallinen illallinen hotellilla

Aamu-uinnille ja vähän äkkiä!!

Kotimatkalla vilisi tällaisia kyliä ohi

Romahtanut silta. Kiertotie meni kuivuneessa joenpohjassa.

Loputtomia viidakkotaipaleita ja tärinää

Meidän kaista on aavistuksen vetisessä kunnossa...

Ilta-auringossa kotia kohti vaeltaa myös lauma kantturoita. Ihan kohta ollaan kaikki perillä. :) Kiitos <3

Ps. Kokeilin laittaa nyt kuvat isompina, että näkyvät koko komeudessaan. Mutta tuleeko kuvien latautumisesta esiin hidasta? Kertokaa kumpi koko on parempi. :)