lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pitkää istumista, puskia, poliiseja ja polttavaa hiekkaa


Moi!

Onkos kevättä rinnassa? Suomessa taitaa vähän seilata tuo säätila. Luntakin on taas tullut? Täällä on syksy. Ha haa,  ei kyllä siltä tunnu, kun ulkona +30 astetta ja luonto vehreänä. Mutta virallisesti tämä aika luetaan syksyksi. Silloin kun Suomessa on kesä, täällä on talvi. Lämpö putoaa silloin kovin alas, vain noin 24 asteeseen. :D


Me olemme olleet taas tien päällä viime päivinä. Lähdimme Pohjois-Tansaniaan moikkaamaan muita suomalaisia. Tarkemmin sanottuna ajoimme Mwanzaan, Victorianjärven rannalle. Oli kyllä tosi mukavaa nähdä matkalla taas vähän Tansanian vilskettä ja arkea kylissä, tavata muita suomalaisia työntekijöitä, ja päästä myös kauniille rannalle. Victorianjärvi on niin suuri, että sen rannalla tuntuu kuin olisi meren ääressä. :) Hiekka oli polttavan kuumaa ja ihan kamalasti olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan, mutta sitä ei kannata tehdä, koska vedessä on ihon läpi tunkeutuvia matoja. Lisäksi järvi on hyvin saastunut. Teollisuuden ja yhdyskuntien jätteet lasketaan järveen puhdistamattomina. Veden laatu alkaa olla niin huono, ettei siitä pian saaa edes puhdistamalla juomakelpoista. Esimerkiksi Ugandan pääkaupunki Kampala saa juomavetensä Victorianjärvestä, joten ongelmia on tiedossa.

Victorianjärvi. Kovin on vihreää vesi.
Paratiisi? 

Rajatonta riemua rannalla

Tavoittelen vuoden luontokuvaaja-palkintoa ;)

Tirpan varpaat kastuu kohta :)
Vähän isompi tipu, nimittäin Mwanzassa hyvin runsaslukuisena esiintyvä Marabu-haikara

Ajomatka Mwanzaan kestää ilman taukoja jotakuinkin 9 tuntia. Täällä se on ihan semmoinen perusmatka. Suomessa harvoin tulee ajeltua noin pitkiä reissuja yhteen menoon. Täällä ei ole turvallista ajaa pimeällä, joten reissuun lähtiessä on aina laskettava, ehtiikö matkan ajaa valoisana aikana. Matka on aloitettava mahdollisimman varhain aamulla, koska koskaan ei tiedä mitä viivästyksiä tielle sattuu (ja täällä voi odottaa ihan mitä vaan!). On ihan uskomatonta, miten hyvin pojat jaksoivat istua koko päivän aamusta iltaan auton takapenkillä. Ja ilman mitään muuta taukoa kuin pikainen puskassa käynti. Täällä on muuten usein teiden varsilla semmoisia kummallisia piikkipuskia, jotka aina tarraavat hameeseen kiinni, kun menee puskaan kyykkimään. Siinä onkin sitten kiire selvitellä itseään irti, kun rekka tai moottoripyörä lähestyy kovaa vauhtia. Autosta kuuluu vaan huuto: "Ala tulla nyt!" Ja minä huutelen takaisin, että "tullaan tullaan, kunhan pääsen irti". :D

Niin. Voihan sitä näinkin matkustaa...sarvipäät alla ja avara taivas yllä! Ja vauhtia sata.

Tai näin...






















Kröhöm. Vissiin sitten näinkin...

















Teiden varsilla olevat poliisit ovat ihan oma lukunsa. Täällä on merkattu nopeusrajoitukset tosi epäselvästi. Aina välillä tulee viidenkympin alueita (ihan kesken kaiken satasen alueella), joissa yleensä on poliiseja tutkaamassa nopeuksia. Näissä paikoissa napsahtaa herkästi sakko. Läheskään aina tien reunassa ei kuitenkaan ole ollut mitään rajoitusmerkkiä. Ne on saatettu varastaa, niitä ei ole koskaan ollutkaan, tai sitten (huhujen mukaan) jopa poliisi on saattanut kiskoa niitä irti, jotta autoilijat jäisivät ansaan! Mutta ei auta selitellä, että ei voinut tietää, että alueella pitäisi ajaa viittäkymppiä, sakko tulee kuitenkin. Toisinaan poliisi ehdottaa hyvävelikauppaa, jossa autoilija maksaa pienemmän sakon, mutta ei saa sakosta kuittia. Tämähän tarkoittaa sitä, että poliisi laittaa rahan omaan taskuunsa eikä valtion kassaan. Kyse on lahjonnasta, joten tällaisesta toiminnasta on kieltäydyttävä ja vaadittava, että haluaa maksaa koko sakon ja saada siitä kuitin. Onhan se vähän hassu tilanne, kun poliisi ehdottaa pienempää summaa, ja itse tivaa, että kyllä minä haluan maksaa enemmän. :)

Tie Mwanzaan on todella hyvää asfalttitietä. Matkustaminen on siis kohtuullisen mukavaa. Ajattelin kuitenkin säästää vähän bensaa ja aikaa kiepauttamalla erään kaupungin kohdalla vanhalle oikotielle. Hmmm. No, se olikin sitten vähän kehnompi oikotie. Todellista offroadia. Ha haa, arvatkaa sainko kuulla kunniani reittivalinnasta? :D Onneksi maasturimme selvisi mutaisesta tiestä, kuopista ja lammikoista.

Oikotiellä. Anteeksi, pääsisikö tästä ohi? Asante sana! 

Ookei, ei mitään kiirettä... 
Swoooosh! Ajo lammikkoon ja pärskeet lasiin. Kyllä poikia nauratti. :)

Sillä lailla. Tähänkö tie tyssäsi? Onneksi matka jatkui tästäkin huolimatta.

Heh, tämmöinen pikkuinen väliepisodi matkan varrella. No, vaihtelu virkistää. :) Perillä meitä odotti tällainen komea herra. En ole eläissäni nähnyt yhtä suurta kukkoa!


Suomalaisen perheen lemmikki :)


Enkä myöskään eläissäni ole käynyt tällaisessa saunassa! 

Toisen suomalaisen perheen pihasauna. Päästiin oikein vihdallakin selkää lyömään!! :)

Suomipojat kohtasivat ja olivat intoa täynnä. MUTAAAAAA!!! :)
Nam, saatiin monia suomalaisia herkkuja, kuten omatekoista mansikkahilloa, namuja, kahvia ja herkullista leipää. Ja kaupasta ostettiin mukaan vietäväksi Dodomaan 3 kiloa kaurahiutaleita. :) Niin ja pääsiäismunia (jotka oli muuten ihan törkeän kalliita!) .Mutta niistä vielä ihan hyshys. ;)


Tansanian suurimpiin kaupunkeihin kuuluvan Mwanzan keskustaa...


Keskustan liikenneympyrän maamerkki, vettä sylkevä kala.

















Paluumatka sujui mukavasti monia kummallisia ajoneuvoja, virityksiä ja tien kuluttajia ihmetellessä. Autoomme yritettiin muunmuassa kaupitella eläviä kanoja ja kaislahattuja.  Siitähän vasta olisi riemu syntynyt, jos olisimme ottaneet yhden kaakattajan keskipenkille. :D 

Tässä vielä paluumatkalta pari toiveikasta kuvaa: 

Koulutyttöjen riemullista kirmausta kotiin <3

Coca-cola Companyn mainos. Biljoona syytä uskoa Afrikkaan.


Sellaisia mietteitä tällä kertaa. Iso kiitos vieraanvaraisuudesta Mwanzassa asuville suomalaisille! <3. Kuten eräs ystävämme sanoi (niin hassua kuin se onkin), Pohjolan asukki etsii eksoottisessa Tansaniassa pieniä palasia Suomea. Jotain tuttua ja turvallista keskellä kaikkea uutta ja hämmentävää.

Mukavia kevätpäiviä niin Suomeen kuin muuallekin päin maailmaa! :)













perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pistetään, pistetään ban...ei vaan ugalia poskeen


Nälkä - mikä ihana tekosyy, sanoi aikoinaan mainos. Näinhän se on. Meille länsimaalaisille ihmisille ruoka on paljon muutakin kuin pelkkää polttoainetta. Tansanialaiset sen sen sijaan syövät lähinnä pysyäkseen hengissä. Täällä yleisimmät ruoat ovat ugali ja riisi. Ugali on maissijauhosta valmistettua paksua puuroa, joka ei maistu oikein miltään. Samasta maissijauhosta valmistetaan myös ujia, joka on hyvin löysäksi jätettyä, juotavaa velliä. Sitä saatetaan nauttia iltapalaksi. Ugalin tai riisin kanssa syödään yleensä pelkästään papukastiketta, joskus myös kasviksia. Tansanialaiset ovat niin tottuneita ugaliin, että ikävöivät sitä heti, jos joutuvat esimerkiksi matkustamisen vuoksi olemaan ilman. Vähän niin kuin me ikävöimme ulkomailla ruisleipää ja salmiakkia. Eräs mies kertoi, että jos hän on ollut reissussa, häntä odottaa aina iso annos ugalia kotiin tullessa, koska vaimo tietää, että mies on kaivannut sitä kovasti poissa ollessaan. Käsittämätöntä. Ugalia, ugalia, ugalia, ugalia, ugalia. Niin -  joka päivä paljasta ugalia - meidän makuummehan tuo kuulostaa aika yksipuoliselta ja mauttomalta ruokavaliolta, mutta täällä lihat, mausteet ym. lisukkeet kuuluvat todellakin vain juhlahetkiin. Se on tansanialaisille itsestäänselvyys, koska muuhun ei ole varaa ja he ovat tottuneet elämään maissilla ja riisillä. Tosin riisikin on osalle ihmisistä vain erityisinä päivinä nautittavaa herkkua, koska se on kalliimpaa kuin maissi. Kaikilla ei ole siihenkään varaa. Suomessa riemuitaan, kun on karkkipäivä, mutta täällä lapset kuulemma kiljuvat osassa perheistä ilosta kun on "riisipäivä".


Ugalia - tuota ruokien kuningasta

Uji-puuro maistuu hyvin Safina-projektin suojiin päässeille katulapsille

Adoptiokissamme Moshi syömässä hirssipuuroa ja kuivakalaa (luulin ostavani maissijauhoja, mutta se olikin hirssijauhoa. Kissa nyrpisti nenäänsä ja jätti syömättä). Niin karua kuin se onkin, jopa lemmikkieläimemme syövät paremmin kuin moni tansanialainen ihminen.


Aivan erityisinä päivinä, kuten Jouluna, tansanialaiset teurastavat lehmän tai kanan ja kokkaavat pöytään pilauta, joka on meidän mielestämme ihan perusrisotto, sisältäen maustettua riisiä, kasviksia ja lihapaloja. Niin - toisen arkiruoka on toisen juhlaherkku. Kuulin muuten, että kylissä asuvat tansanialaiset lapset saattavat olla koko koulupäivän syömättä (ja myös ilman aamupalaa), koska ensinnäkin eväisiin ei ole varaa, ja toiseksi ne saatettaisiin helposti varastaa. Eräs tansanialainen mies (joka nyt toimii pastorina) kertoi juosseensa lapsuudessaan aina aamuisin kouluun 10 km, ja iltapäivällä saman matkan kotiin. Siinä välissä hän oli vielä ruokatauolla "käväissyt" kotona syömässä, koska vanhemmat eivät varastamisen pelossa voineet laittaa pojalle eväitä mukaan. Huh!! Aika hurjaa. Kuinkahan moni suomalainen koululainen (tai aikuinen!!) kulkisi koulu(tai työ)matkoja jalan 40 km päivässä!?


Pilauta pöytään juhlan kunniaksi

Mitä me länsimaisen kulttuurin kasvatit sitten täällä syömme? No, pääosin ihan saman tyylistä ruokaa kuin Suomessakin. Luin jostain, että vieraaseen kulttuuriin muuttavat luopuvat yleensä viimeisenä tutuista ruoista, jos suinkin mahdollista. Ja niinhän se tuntuu meidänkin kohdallamme olevan. Kaiken muutoksen keskellä on jotenkin turvallista lapata suuhun makaronilaatikkoa. Osittainhan ruokavalio pakostikin muuttuu, koska samoja aineksia ei ole täällä saatavilla, mutta tapa valmistaa ruokaa on pysynyt aika samana kuin Suomesssa. Toki joukkoon on tullut uusia suosikkeja kuten itse valmistetut pinaattiletut. Tuoretta pinaattia, niin kuin muitakin tuoreita kasviksia ja hedelmiä, on hyvin ja edullisesti (meidän mittapuumme mukaan) saatavilla. Ruokavalioomme on eksynyt myös chapati-leipä. Se ovat alunperin Intiasta, mutta tansanialaiset ovat ottaneet sen omakseen. Chapati-leivät ovat vähän niinkuin tortillalettuja. Katukeittiöissä myytävät chapatit saattavat olla todella öljyä tirsuvia, mutta saatavilla on myös vähempirasvaisia yksilöitä. Chapateja voi tehdä myös itse.


Tuoretta pinaattia

Samuelkin paistoi itselleen pikkuruisen pinaattiletun :)

Työntekijöitä  eräässä kylässä nauttimassa chapati-leipää ja teetä

Ruoan hankkiminen ei ole täällä ihan niin yksinkertaista kuin Suomessa. Suomessa mennään lähimpään markettiin, tehdään kierros hyllyköiden välissä, ja kohta on kassi täynnä hedelmiä, vihanneksia, lihaa, maitoa, leipää jne. Täällä samasta kaupasta ei löydä kaikkea tarvitsemaansa vaan eri tarvikkeita saa eri paikoista. Dodoman (vaikka onkin tansanian pääkaupunki) suurin "supermarket" on pienen pieni huone, jossa on muutama hylly ja pakastearkku. Tuotteiden hintoja ei ole näkyvillä missään eikä ostoksista saa kuittia. Jos joskus ei ole tarpeeksi rahaa mukana, voi maksaa vasta seuraavalla kerralla.  Kukaan ei merkitse edes ylös paljonko asiakas on velkaa. Luotto on siis kova. En ole varma, onko tämä vain valkoihoisten etuoikeus, vai saavatko paikallisetkin ostaa ruokaa velaksi. Tosin he eivät taida paljon edes marketteja käyttää vaan saavat ravinnon suoraan pelloltaan ja karjastaan. Kaupan hyllyiltä löytyy pastaa, mausteita, viiniä, muroja, suklaata ja mehuja ja vähän jotain muutakin. Pakastearkuissa on kanaa, jauhelihaa ja nakkeja. Joskus pussit ja pakkaukset ovat  jäätyneet toisiinsa kiinni niin tehokkaasti, että niiden irrottaminen on kovaa työtä. :) Vaikka lehmiä ym. on tien varret täynnä, marketeista ei saa tuoretta lihaa. Jos on tuoreen lihan perään, on mentävä toisella puolella kaupunkia sijaitsevaan teurastamoon. En ole kovin tuon paikan ystävä, koska siellä ruhot roikkuvat katosta ja haju on melkoinen. Ihan hyviä ja mureita pihvejä sieltä kyllä saa.

Lihakauppa. Ei heikkohermoisille.
Leipää täällä saa melkein jokaisesta pikkukioskista tai sitä voi pyöräyttää itse. Se on sellaista paahtoleivän oloista vehnäleipää. Jos haluaa sämpylöitä, joissa on edes kevyt vivahdus rukiisempaa makua, on mentävä keskustan leipomoon. Mutta aika saman makuisia leivät ovat sielläkin. Käsiteltyä purkkimaitoa saa kaupasta, mutta se on hyvin kallista (n. 1,5 euroa/litra). Me ostamme maidon suoraan lehmästä lypsettynä (puolet halvemmalla) naapurimme kodinhoitajalta. Maito on ensin keitettävä, ja sitten se on valmista juotavaksi. Tuo maito on tietysti sitten täysmaitoa.

Yksittäisiä hedelmä- ja vihanneskimppuja saa katukauppialta teidän varsilta, mutta ehkä helpointa on kerätä ne kaikki kerralla torilta. Tori on täynnä pieniä kojuja, joissa myydään paitsi hedelmiä ja vihanneksia, myös siemeniä, pähkinöitä ja jauhoja isoissa avokulhoissa. Olisi hauskaa saada teille kuva torilta, mutta vielä en ole rohkaistunut sellaista ottamaan. Hälinä on melkoinen ja koko ajan käynnissä tinkimistä ja habarien (kuulumisten) vaihtoa. Kaikki on taatusti tuoretta ja säilöntäainevapaata. Banaanit, ananakset, vesimelonit ja mangot ovat maistuvia. Slurp. Myös cachew-pähkinät saavat sukat pyörimään jaloissa (jos täällä nyt ikinä sukkia käytettäisiin ;) ).


Hedelmien putsaushommissa puutarhassa

Täällä kyllä oppii tekemään ruokaa enemmän alusta asti itse ja tulee miettineeksi enemmän mistä aineksista erilaiset tuotteet tehdään. Esimerkiksi kanelia on turha ostaa valmiina purkitettuna jauheena, kun sitä voi itse jauhaa kuivatetusta kanelin kuoresta. Samoin tomaattipohjaisia kastikkeita valmistetaan täällä tuoreista tomaateista eikä valmiista tomaattipyreistä tai sooseista. Me olemme tietysti sen verran etuoikeutettuja, että meillä olisi varaa ostaa valmiitakin tuotteita, mutta paikallisille vaikkapa pienen maustepurkin ostaminen voi merkitä koko päivän palkan tuhlaamista (!).  Myös hedelmät ovat paikallisille luksusta, koska esimerkiksi ison banaanitertun ostaminen veisi melkein puolet päivän palkasta. Pussilliseen pikkuisia snickers-patukoita ei keskivertotansanialaisen päivän palkka edes riittäisi.

Kanelipuun kuorta. Nämä kun jauhaa, saa hyvää kanelia vaikkapa korvapuusteihin.

Mietin tässä yhtenä päivänä, että pitäisikö kokeilla elää ruoan suhteen joku viikko niin kuin tansanialaiset. Söisin pelkästään ugalia ja papukastiketta joka päivä. Ei mitään ylimääräisiä herkkuja. Ei coca-colaa. Ei kahvia. Ei edes hedelmiä. Ehkä vähän teetä. Olisi varmasti opettava kokemus. Täytyypä ehkä ihan tosissaan toteuttaa tuo ajatus. Viikko maissipuurolla ja papukastikkeella. Hmmmm....siis vain viikko.. ja silti se tuntuu niin vaikealta. Olen selvästi tottunut liikaan.

 
Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Paljon olemme saaneet, ja toivottavasti paljon voimme myös antaa. Mukavaa päivää ja palataan taas! :)

Heippa!

ps. Nyt rupesi tekemään mieli kiuasmakkaraa....aaah. Toivotonta.















maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ilmojen (ja monen mutkan) halki käy lentäjän tie


Moikka!

Mitäs kuuluu Suomeen ja muualle päin mailmaa? :) Täällä arki rullailee ihan mukavasti, ja kaikenmoisia tarinoita olisi taas kerrottavana. Kävin esimerkiksi tutustumassa Dodoman katulapsityöhön, mikä oli hyvin mielenkiintoista ja koskettavaa. Voisin ehkä kertoa näistä enemmän seuraavalla kerralla. Nyt ajattelin kuitenkin vaihteeksi laittaa vähän lentojuttuja teille - sehän on se syy, miksi me täällä ollaan. :)

Kuten moni teistä tietää, tie ilmoihin on ollut pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa, ja se tuntuu olevan mutkainen vielä loppumetreilläkin. Jarkko ei ole nimittäin vielä(kään) päässyt lentämään, vaan valmistautuu parhaillaan paikallisten viranomaisten järjestämiin kirjallisiin testeihin. Tansaniassa (niinkuin Afrikassa yleensäkin) kaikki tapahtuu hyvin hitaasti - "polepole", niinkuin täällä sanotaan.  Myös Dar es Salaamissa pidettävien teoriakokeiden järjestyminen on ollut hidasta. Kokeissa pitää osata Tansanian ilmailulait ym.  Kun nämä testit on läpäisty ja saatu vielä täällä vähän käytännön lentokoulutusta, lentotyön pitäisi viimein alkaa. Sitä onkin tässä jo kovasti odoteltu, vaikka toki paikalliseen kulttuuriin tutustuminenkin on ollut tärkeää ja antoisaa. Elämme tällä hetkellä pienessä epätietoisuudessa siitä, mitä tulevaisuus todella tuo, sillä MAF Tansanialla on tiedossa tämän vuoden aikana isoja organisaatiomuutoksia. Tulevina viikkoina tiedämme enemmän. 

Jarkko kaipasi päästä ilmaan (eivätkös lentäjät aina :) ) ja näkemään käytännön lentotyötä, joten hän meni tässä odotellessa mukaan MAF:n lentoreissulle Dodoma - Moshi - Dar es Salaam - Mbesa - Pieni kylä - Dar es Salaam- Dodoma. Loppupäässä blogia kuvia noilta lennoilta. Alkupään kuvissa näette miltä näyttää MAF:n lentokonehallissa (meidän naapurissa :) ), jossa koneita huolletaan,  ja minkälaisilla koneilla täällä lennetään. Hypätkää siivelle! :)


MAF Dodoman hangar eli lentokonehalli 

 Cessna 206 -kone, jossa on istuinpaikat kuudelle.  Jarkon on määrä lentää tällä konetyypillä

Caravan- koneen huoltoa. Koneessa on paikkoja 12-13 hengelle

Toinen Caravan

Suomen Lähetysseuran väkeä tutustumassa MAF:n Dodoman toimipisteeseen

Beechkraft Beech Twin Model E18S käymässä Dodomassa Etelä-Afrikasta

 DC-3 myöskin Etelä-Afrikasta vierailulla

Caravan-lennolla kohti Moshia. Jarkko perämiehen paikalla. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana lentäjän paikasta

Mount Kilimanjaro Moshista katsottuna. (Koska valloitetaan huippu? :) )

Pilotti Reinier alkunousussa Moshin lentokentältä pinnoille

Tansanian rannikkoa lintuperspektiivistä matkalla Dar es Salaamiin. Bagamoyon kylä

Lennolla Mbesaan lähestyminen kiitotielle

Kohtaamisia Mbesassa saksalaisten lähettien kanssa ennen lähtöä takaisin Dar es Salaamiin

Ambulanssilennon  Dar es Salaam- Dodoma -Dar es Salaam valmistelua

Lentoonlähtö Dar es Salaamista kohti Dodomaa

Saapuminen kotikentälle Dodomaan

No niin, turvallisesti takaisin Dodomassa. Sää on aurinkoinen ja lämpötila noin 29 astetta. Toivottavasti viihdyitte lennolla. Jos Luoja suo, näitä lentoja on vielä monta edessä, ja ihan kuskin paikalta. :) Hyppäättehän siis siivelle uudemmankin kerran? :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin...voikaa hyvin! :)

Ps.  Ovatko siellä muurahaiset jo aloittaneet kevätmarssinsa keittiöihin? Täällä niitä on tosi paljon. Ja ne ovat tosi ovelia ja notkeita, koska valloittavat tiiviisti suljetut sokeripurkit ym. ihan vaivatta. Yritän sihdin kanssa karsia niitä leipoessani, mutta se ei ole kovin helppoa ja tehokasta. No, vanhan kansan sanoin: lisänä rikka rokassa, sisilisko taikinassa ;)